
Kiinnostuitko palveluistamme?
Ota yhteyttä!!18.11.2010
Artikkeli on ilmestynyt 18.11.2010 Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Oulun Kauppakamarin julkaisemassa Pohjois-Pohjanmaa ja Oulu -liitteessä Kauppalehden välissä. Haastateltavina ovat eurooppapatenttiasiamiehet Timo Pykälä ja Sami Aromaa Kolsterin Oulun toimipisteestä.
Kuvan esimerkissä patentinhakija jättää aluksi kotimaisen patenttihakemuksen, ja etuoikeusvuoden sisällä kansainvälisen PCT-patenttihakemuksen, joka varaa mahdollisuuden hakea patenttia myöhemmin lähes kaikissa maailman teollisesti merkittävissä valtioissa.
Tällä strategialla kustannukset ovat kohtuulliset ja hyvin ennustettavissa aina 30 kuukauteen saakka, jolloin on päätettävä missä maissa patenttia lopullisesti haetaan.
– Ulkomaisten hakemusten käsittely saattaa viedä kymmenenkin vuotta, jolloin nähdään onko keksintö voittavaa teknologiaa, Kolsterin Oulun yksikönjohtaja Timo Pykälä pohjustaa.
Patenttipäätöksen odottavan aika ei ole pitkä, sillä sen aikana voi jatkaa keksinnön kehittämistä ja myyntiä, kerätä rauhassa rahoitusta, ja jakaa patentoinnin kuluja pitemmälle ajalle. Patentointi on luonnollinen osa yrityksen riskienhallintaa antaen toiminnanvapausturvaa globaalissa kilpailutilanteessa.
– Patentointistrategia voi olla ajan ostamista, lisäksi hakemus pitää kilpailijat jatkuvassa epävarmuudessa patentin myöntämiseen saakka, Sami Aromaa sanoo.
Usein patentinhakija ei tiedä immateriaalioikeuksiensa todellista arvoa vielä patentointiprosessin alkuvaiheessa. Kolster neuvoo, mikä on patentointikulujen ja patentin optimaalisen suojan kannalta järkevin ratkaisu patentinhakijalle.
– Patentointi on mahdollisuuksien avaruuden taidetta. Mitä enemmän tietää eri alueiden (esimerkiksi Euroopan patenttivirasto, USA, Japani, jne.) käytännöistä, sitä enemmän voi harkita erilaisia vaihtoehtoja. Patentti on kuin räätälintyönä tehty puku, Pykälä vertaa.
- Meiltä saa maksutonta alkuneuvontaa, eli ottakaa meihin yhteyttä oman yrityksenne tilanteen selvittämiseksi ja sopivan suojan räätälöinniksi, Pykälä kehottaa lopuksi.
Takaisin
Kolster Info on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä asiakas- ja sidosryhmälehtemme.
Lue lisää