Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista

Ajankohtaista IPR-alalta

Antero Virkkala Kolsterilta valittu puheenjohtajaksi EPOn kehitysohjelmaan

26.11.2009

Euroopan patenttivirasto EPO on käynnistänyt pitkäkestoisen Single Patent Process -ohjelman, jonka tarkoituksena on kehittää sekä viraston sisäisiä että viraston ja patentinhakijoiden välisiä prosesseja. Ohjelman nimi tulee siitä havainnosta, että EPO pyrkii yhtenäistämään prosessit, joilla erityyppisiä hakemuksia käsitellään. EPO on sittemmin laajentanut ohjelmaa koskemaan myös rajapintaa patentinhakijoihin päin.

Patentinhakijoita edustaa EPOn koolle kutsuma External Focus Group, joka toimii konsultointi-, edunvalvonta- ja pilottikäyttäjäryhmänä. Tähän ryhmään kuuluu 10 asiamiestoimistojen ja 6 teollisuuden edustajaa. Puheenjohtajaksi valittiin Antero Virkkala Kolsterilta. Antero on toiminut pitkään edustajana ja ICT-asiantuntijana sähköisten hakemusten käytäntöjä kehittävässä epin Online Communications –komiteassa.

- Puheenjohtajuus on minulle mieluinen tehtävä, sillä koen tärkeäksi päästä kehittämään viraston tulevia työtapoja. Näistä kiinnostavimpia ovat viraston tutkimustyökalujen avaaminen asiakkaiden käyttöön ja perinteisen välipäätöksen korvaaminen tai täydentäminen tutkijan ja hakijan välisellä vuoropuhelulla, jossa hakija voi kommentoida tutkijan näkemyksiä ja torjua tutkimuksen hakeutumista sivuraiteille. Näinhän voi käydä tilanteessa, jossa tutkija ei ymmärrä mistä keksinnössä oikeasti on kyse. Tällä tekniikalla voitaneen jatkossa vähentää välipäätösten, ja mikä tärkeämpää, suullisten käsittelyjen ja valitusten määrää. Eräs mielenkiintoinen kehitysasia on myös sähköinen allekirjoitus ja sen virallisesti hyväksyttävät toteutukset,
Antero Virkkala kommentoi.

Pilottiryhmän puheenjohtajuutta voi pitää myös tunnustuksena Kolsterille siitä, että olemme olleet aktiivisesti kehittämässä online-asiointiin liittyviä prosesseja patenttivirastojen kanssa vuodesta 2000 alkaen, jolloin hakemusten jättäminen sähköisesti tuli mahdolliseksi. Myös maatasolla Suomi on ykköspaikalla EPOon sähköisesti jätettyjen hakemusten osuudessa (96 % hakemuksista).

Takaisin