Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista
Trademark Clearinghouse Official Agent

Ajankohtaista IPR-alalta

Kolster tukijana Vuoden nuori muotoilija 2012 -kilpailussa

24.05.2012

Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinnon 2012 saajat on julkistettu. Palkinto perustettiin vuonna 2000 ja se jaetaan nyt 11. kerran. Palkinto voidaan myöntää henkilölle, henkilöille tai ryhmälle, joka on osoittanut uutta luovaa näkemystä ja osaamista muotoilun alalla. Tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn. 

Vuoden nuori muotoilija -palkinnon 2012 saivat muotoilija Linda Bergroth (s. 1978) ja luova kollektiivi OK Do (Anni Puolakka, s. 1983, ja Jenna Sutela, s. 1983). Linda Bergroth on toiminut kansainvälisesti tila-, kaluste- ja lavastesuunnittelun parissa sekä osallistunut useisiin muotoilun osa-alueita yhdistäviin yhteistyöprojekteihin. OK Do on julkaissut kirjoja, pystyttänyt installaatioita ja tuottanut tapahtumia, jotka sijoittuvat suunnittelun ja taiteen välimaastoon. Muotoilupääkaupunkivuonna 2012 jury halusi palkita sekä perinteistä että uudenlaista käsitystä muotoilusta. Palkittavat tahot edustavat juryn mukaan luonnollista kansainvälisyyttä ja toimivat tälläkin hetkellä globaalisti.

Kolster Oy Ab on Vuoden nuori muotoilija -palkinnon tukija.

- Tukemalla Vuoden nuori muotoilija -palkintoa Kolster haluaa kertoa arvostuksestaan suomalaista muotoiluosaamista kohtaan. Muotoilusta on tullut yhä tärkeämpi menestystekijä. Siksi myös sen suojaaminen omaksi kilpailuvaltiksi kopiointia vastaan on arvokasta. Haluamme olla mukana turvaamassa suomalaisten muotoilijoiden oikeuksia luovan työnsä tuloksiin ja auttaa heitä menestymään globaalissa kilpailussa, sanoo toimitusjohtaja Antti Peltonen.

Osana Vuoden nuori muotoilija 2012 -yhteistyötä Kolster konsultoi voittajia henkisen omaisuutensa suojaamisessa ja hyödyntämisessä.

****

Vuoden nuori muotoilija 2012 -näyttely avoinna 25.5.–26.8.2012 Design Forum Finlandin tiloissa osoitteessa Erottajankatu 7, Helsinki: ma–pe 10–19, la 10–18, vapaa pääsy.

Takaisin