Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista

Ajankohtaista IPR-alalta

Suomi liittymässä mallien kansainväliseen rekisteröintijärjestelmään

13.01.2009

Hallitus on 19.12.2008 antanut eduskunnalle esityksen mallien kansainvälistä rekisteröintimenettelyä koskevan Haagin sopimuksen Geneven asiakirjan hyväksymisestä ja siihen liittyvien määräysten voimaansaattamisesta ja mallioikeuslain muutoksista.

Kansainvälisen rekisteröintijärjestelmän tarkoituksena on helpottaa mallien suojaamista kansainvälisesti. Kansainvälisessä rekisteröintijärjestelmässä mallioikeushakemus tehdään kansainväliselle toimistolle (WIPO) ja hakemuksessa nimetään ne maat, joissa mallioikeutta halutaan hakea. WIPO tutkii hakemuksen muodollisen puolen. Kukin nimetty maa tutkii puolestaan hakemuksen muilta kuin muodollisilta osin oman lainsäädäntönsä mukaisesti, ja tämän perusteella joko hyväksyy kansainvälisen rekisteröinnin tai ilmoittaa WIPO:lle kieltäytymisestään.

Kansainvälinen rekisteröintijärjestelmä on suomalaisten hakijoiden käytettävissä jo nyt, sillä EU on liittynyt Geneven asiakirjaan 1.1.2008. Suomen liittyminen järjestelmään mahdollistaisi kuitenkin sen, että kansainvälisessä hakemuksessa voitaisiin nimetä myös Suomi. Geneven asiakirjaan on tällä hetkellä liittynyt 34 valtiota tai muuta sopimuspuolta (ei kuitenkaan esim. USA, Kiina tai Japani).

Hallituksen esityksessä ehdotetaan mallioikeuslain muuttamista sisällyttämällä siihen kansainvälistä rekisteröintiä koskevat säännökset. Lisäksi mallioikeuslakiin tehtäisiin Geneven asiakirjaan liittymisestä riippumattomia muutoksia, mm. seuraavat:

  • Malli rekisteröitäisiin ennen kuuluttamista väitteitä varten. Tällä hetkellä hakemus kuulutetaan ja malli rekisteröidään vasta väiteajan päätyttyä.
  • Hakemuksessa ei vaadittaisi siirtokirjan esittämistä mallin luojalta hakijalle. Tällä hetkellä hakemukseen on liitettävä siirtokirja.
  • Mikäli hakijalla/haltijalla ei ole kotipaikaa Suomessa, tulisi tällä olla asiamies, jolla on kotipaikka Euroopan talousalueella. Tällä hetkellä edellytetään, että asiamiehellä on kotipaikka Suomessa.
  • Hakemuksen hylkääminen osittain tulisi mahdolliseksi. Tällä hetkellä hakemus on hylättävä kokonaisuudessaan, mikä yhteisrekisteröintitilanteessa tarkoittaa kaikkien mallien hylkäämistä.
Takaisin