
Kiinnostuitko palveluistamme?
Ota yhteyttä!!05.11.2009
Euroopan patenttivirasto EPO on julkistanut vuoden 2008 tilastonsa. Vuonna 2008 myönnettiin lähes 60 000 eurooppapatenttia, mikä on 9,4 % enemmän kuin vuonna 2007. Samalla kuitenkin hylättyjen hakemusten määrä on lisääntynyt jopa 47 % vuodesta 2007. Talouden globaalista laskusuhdanteesta huolimatta vuonna 2008 jätettiin yli 146 000 eurooppapatenttihakemusta, mikä on 3,6 % edellisvuotta enemmän.
Noin 57 % hakemuksista tuli Euroopan patenttivirastoon PCT-järjestelmän kautta. Eniten hakemuksia kirjattiin USAsta (25,5 %), Saksasta (18,2 %) ja Japanista (15,7 %). Kiinasta tulevien hakemusten määrä lisääntyi merkittävästi (kasvua 33,5 % vuodesta 2007). Vahvimpia teknologia-alueita olivat lääketiede, sähköinen viestintä ja ohjelmistoteollisuus. Selvää kasvua oli myös elektroniikan alueella, sen sijaan orgaaninen kemia kasvoi vain vähän ja bioteknologia ja genetiikka putosivat jonkin verran edellisvuodesta.
Sadan eniten hakemuksia jättäneen yrityksen joukosta kahdeksan yritystä jätti yli 1 000 hakemusta vuonna 2008: Philips, Siemens, Samsung, BASF, Bosch, Qualcomm, LG ja Panasonic.
Virallisia lukuja vuodelta 2009 ei vielä ole, mutta sekä EPO että USAn patenttivirasto ovat raportoineet taantumalla olleen vaikutusta patenttihakemusten sisäänjättömääriin. Myös WIPO on viimeisimmässä vuoden 2007 lukuihin perustuvassa raportissaan ennakoinut kasvua vuodelle 2008, mutta olettaa hakemusten määrän laskevan vuonna 2009.
Takaisin