Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista

Jukka Kantanen

DI (tietoliikennetekniikka)
Euroopan Patenttiviraston (EPO) valtuuttama eurooppapatenttiasiamies (EQE-tutkinto)
Toimipiste: Helsinki


Jukka Kantanen on DI Teknillisestä korkeakoulusta, missä hän on opiskellut televiestintäjärjestelmiä ja tietoliikenteen signaalinkäsittelyä. Ennen siirtymistään Kolsterille vuonna 2007 Jukka työskenteli yli kolme vuotta TKK:lla tutkimus- ja opetustehtävissä sekä tietoliikenne-teollisuudessa tuotekehitys- ja IPR-tehtävissä.

Jukka tuntee erityisen hyvin tietoliikenteen langattomat sovellukset, muun muassa WLAN, WiMAX- ja 3G-verkot. Patenttihakemusten laadinnan kautta hänelle tuttuja teknologia-alueita ovat lisäksi tietoliikenneverkkojen palvelut ja verkonhallinta. Jukka on tehnyt myös erilaisia uutuustutkimuksia ja patentin suojapiiriselvityksiä.


Jäsenyydet

Ota yhteyttä
Jukka Kantanen

Asiantuntijamme ICT-toimialalla   12

© 2009 Kolster Oy Ab