Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista

Varmista oikeutesi

Hyödyt irti IPR-omaisuudesta

Yksinoikeuksien hankinta on suuri investointi, joten hankittuja yksinoikeuksia kannattaa ylläpitää, valvoa ja puolustaa, jotta oma osaaminen ja investoinnit eivät siirry toisten hyödyksi. Suunnittelu- ja rekisteröintivaiheiden jälkeen alkaa varsinainen työ oikeuksien hyödyntämisessä.

Suojaus ei yksin ratkaise yrityksen menestystä. Menestyksen ratkaisee ennen kaikkea se, miten yritys saa suojauksesta todellista kilpailuetua liiketoiminnalleen kaupallisilla markkinoilla. Suojaukset ovat omaisuutta, jota on mahdollista hyödyntää myös lisenssi- ja yhteistyösopimuksin.

Suosittelemme asiakkaillemme IPR-salkun säännöllistä läpikäyntiä sen varmistamiseksi, että kaupalliset tuotteet ja suojapiiri eivät kehity eri suuntiin. Suojauksen kartoitus on hyvä tehdä esimerkiksi vuosittain. Autamme myös ennakoimaan tulevia IPR-kustannuksia ja optimoimaan suojaukset niin, että ne palvelevat liiketoiminnan tavoitteita järkevällä tavalla myös tulevaisuudessa. Tehokkaalla salkun läpikäynnillä ja suunnittelulla on mahdollisista luopua myynnin kannalta epäoleellisista suojauksista ja välttää turhia ylläpitokustannuksia.

Kun oma suojakenttä on kunnossa, on mahdollista puuttua aktiivisesti myös kilpailijoiden suojauksiin ja omien oikeuksien loukkausyrityksiin. Yritys voi ulkoistaa osan kilpailijavalvonnasta Kolsterille. Valvonnan avulla havaitaan ajoissa kilpailijoille myönnettävät suojat, jotta niihin voidaan myös puuttua ajoissa, esimerkiksi väitteen muodossa. Autamme myös arvioimaan suojausten heikkouksia tai vahvuuksia. Esimerkiksi tieto vastapuolen IPR-suojauksen mahdollisista heikkouksista voi tuoda merkittäviä neuvotteluetuja.

Yrityksen rekisteröimät oikeudet eivät ole ainoastaan todistuksia näiden oikeuksien olemassaolosta vaan myös tärkeitä riskinhallintatyökaluja häiriöttömän liiketoiminnan turvaamiseksi. Yritys saa parhaan tuoton rekisteröintien vaatimille investoinnille valvomalla ja puolustamalla oikeuksiaan. Samalla markkinoille välittyy viesti vakavasti otettavasta toimijasta, jolla on hallussaan jotain, jota kilpailijat haluavat kopioida. Mahdollisessa loukkaustapauksessa on tärkeää ottaa yhteyttä IPR-asiantuntijaan heti asian tultua ilmi, jotta voidaan varmistaa, onko loukkaus todella tapahtunut ja mikä on paras strategia asian ratkaisemiseksi.

IPR-toiminnassa on tärkeää pitää kurssi vakaana. Selkeät toimintaohjeet tuovat turvallisuutta ja nopeutta päätöksentekoon – erityisesti ongelmatilanteissa. Kun eteen tulee suojaukseen liittyviä haasteita, niistä on hyvä keskustella asiantuntijan kanssa ja ratkaista ne yhdessä.

Suunnittele hyvin

Suunnittele hyvin

Hyvin suunniteltu suojaus tukee yrityksen liiketoimintastrategiaa. Kun tutkit ennen kuin toimit, vältät turhat IPR-riskit ja kustannukset.

Lue lisää

Suojaa viisaasti

Suojaa viisaasti

Hyvä suojaus on palapelin rakentamista, sillä eri suojamuodot täydentävät toisiaan. Hyödynnä asiantuntijan kokemus suojamuotojen ja etenemisreittien valinnassa.

Lue lisää
© 2009 Kolster Oy Ab