Skip to content

Oululaisen startup-yritys Cerenionin C-Trend®-lääkintälaiteohjelmisto tekee tehohoitopotilaiden aivosähkökäyrän tulkinnasta helppoa. Yhtiön tavoitteena on lisensoida teknologia merkittäville lääkintälaitevalmistajille – siinä auttavat IPR-investoinnit. Alkuun Cerenion pääsi yliopiston kautta ja Business Finlandin tuilla.

Kun startup-yrityksen kasvutavoitteet ovat maailmanlaajuisilla markkinoilla, IPR-perusta on rakennettava vahvaksi jo alkumetreillä. Tietotekniikan, tekoälyn ja lääketieteellisen osaamisen yhdistävä Cerenion syntyi alun perin Oulun yliopiston tutkimusryhmässä. Siellä syntyivät myös ensimmäiset suojattavat keksinnöt.

”Meillä on pitkä yhteistyöhistoria Kolsterin kanssa, sillä IPR-yhteistyö alkoi jo tutkimusprojektissa vuonna 2015, kaksi vuotta ennen Cerenionin perustamista keväällä 2017. Ensimmäiset kaksi patenttihakemusta laadittiin Kolsterilla Oulun yliopiston nimiin, mistä ne siirrettiin myöhemmin teknologian kaupallistamiseksi perustamaamme yhtiöön”, Cerenionin toimitusjohtaja Jukka Kortelainen kertoo.

Nyt Cerenionin hallussa on jo merkittävä patenttiomaisuus, jota on kartutettu kaupallisen tuotteen kypsymisen myötä. Innovaation ympärille on hahmottumassa jo neljäs patenttiperhe, ja teknologialle on myönnetty patentit jo kuudessa maassa Euroopassa sekä Japanissa ja Yhdysvalloissa. Uusia hakemuksia patenttisuojan laajentamiseksi on vireillä, ja lisää maakohtaisia patentteja odotetaan ropisevan salkkuun lähitulevaisuudessa.

”Patentit ja muu IPR-omaisuus ovat aivan keskeisiä tulevaisuuden liiketoiminnassa. Ne ovat olleet tärkeitä myös uskottavuuden osoittamiseksi rahoittajille, jotka ovat mahdollistaneet teknologian kehittämisen valmiiksi kaupalliseksi tuotteeksi.”

Keksintö ratkaisee tehohoidon ongelman

Cerenion_brain monitoring_patented technology

Poikkitieteellinen keksintö sai alkusysäyksen, kun aivosähkökäyräpohjaisesta anestesiasyvyyden mittauksesta väitellyt tietotekniikan tohtori ja lääkäri Jukka Kortelainen työskenteli Oulun yliopistollisen sairaalan tehohoidon yksikössä. Lääkärinä hän havahtui siihen, että helppokäyttöistä työkalua tehohoitopotilaiden aivotoiminnan arvioimiseksi ei ollut saatavilla.

”Tehohoidossa sydämen ja keuhkojen toimintaa pystytään seuraamaan rutiinitoimenpiteinä, mutta aivot jäävät vähemmälle huomiolle, sillä nukutetun potilaan aivotoiminnan seuraaminen on melko vaikeaa. Aivotoiminnan riittämätön seuranta voi kuitenkin heikentää merkittävästi potilaan hoitoa ja toipumisen ennustetta”, Kortelainen kuvaa käytännön ongelmaa.

Hän alkoi kerätä pilottitutkimusaineistoa elvytettyjen sydänpysähdyspotilaiden aivosähkökäyristä. Jo ensimmäisen aineiston pohjalta syntyi tutkimuslöydös, tietynlainen ilmiö aivojen hidasaaltotoiminnassa. Tätä ilmiötä voitiin käyttää ennustearvioissa potilaiden toipumisesta.

”Aivosähkökäyrässä näkyvä ilmiö kertoo siitä, kärsiikö potilas hapenpuutteen seurauksena aivovauriosta vai ei. Olemme kehittäneet sen pohjalta analyysityökalun, joka kuvaa aivojen tilan automaattisesti yhdellä lukuarvolla nollasta sataan. Yksinkertaistamme monimutkaisen ja vaikeasti tulkittavan aivosähkökäyrän yhdeksi parametriksi, jota on helppo tulkita sellaisenkin henkilön, joka ei ole tottunut analysoimaan aivosähkökäyrää sellaisenaan. Hoitohenkilöstö saa nopeasti tietoa aivojen toiminnasta ja pystyy heti reagoimaan hoidollisiin tarpeisiin. Samaa ohjelmistoteknologiaa voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa hyödyntää myös kehitettäessä uudenlaisia hoidollisia menetelmiä edistämään potilaan toipumista.”

Tutkimuksellista ja kliinistä lisänäyttöä haettiin uudella laajemmalla tutkimusaineistolla Oulun yliopiston tutkimusprojektissa, ja teknologiaa kehitettiin ja testattiin parin vuoden ajan yhteistyössä Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa ennen Cerenionin perustamista. Kortelainen on yksi Cerenionin neljästä perustajasta.

Cerenion_brain monitoring technology_core team

Cerenionin perustajat COO Ilkka Juuso, CEO Jukka Kortelainen, CFO Timo Koskela ja CTO Eero Väyrynen.

Vahva IPR-suoja vakuutti rahoittajat

Ensimmäinen rahoitus teknologian kaupallistamiseksi saatiin Business Finlandin Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa (TUTLI) -hankkeen kautta.

”Sen avulla pystyimme rahoittamaan myös ensimmäiset patenttihakemukset ja pohjustamaan yrityksen perustamista. Kun projekti loppui, perustimme Cerenionin, ja kaikki tuotekehityksen parissa työskennelleet avainhenkilöt siirtyivät yhtiöön.”

Cerenion hyödynsi tehokkaasti muutakin julkista rahoitusta: Business Finlandin Tempo-rahoitusta, tuotekehityslainaa sekä ELY-keskuksen koordinoimaa EU:n aluekehitysrahoitusta.

”Ensimmäisten pääomasijoittajien, Butterfly Venturesin ja Icebreaker.vc:n mukaan saaminen vuonna 2018 oli meille erittäin merkittävä siemenrahoitus kliinisten tutkimusten laajentamiseen, lääkinnällisen laitteen sertifiointiin ja liiketoiminnan käyntiin saamiseen. Sen jatkona keräsimme viime syksynä Springvest-sijoitustalon kanssa merkittävän lisärahoituksen joukkorahoituskierroksella, ja saimme lähes 400 uutta kotimaista sijoittajaa mukaan yhtiöön.”

Cerenion on kerännyt yhteensä yli kolme miljoonaa euroa teknologiansa kaupallistamiseksi globaaleille markkinoille.

Cerenion_patented AI technology for measuring brain function

”Sijoittajien saamisessa mukaan erittäin merkittävää oli se, että meillä oli jo osoittaa teknologiallemme vahva patenttisuoja ja kaupallinen potentiaali. Lääkinnällisissä laitteissa ja ohjelmistoissa tuotekehitys- ja markkinoillepääsyajat ovat suhteellisen pitkiä, joten sijoittajille on pystyttävä osoittamaan, että me tulemme pärjäämään kansainvälisillä markkinoilla.”

Moderneja tehohoito-osastoja on maailmalla kymmeniä tuhansia, ja uuden teknologian potentiaaliset kokonaismarkkinat ovat Cerenionin mukaan miljardiluokkaa.

”Meidän osuutemme tästä kokonaismarkkinasta teknologialisensoinnin kautta voi olla useita satoja miljoonia.”

Terveysteknologia on yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista Suomessa, ja tähän kasvuun myös Cerenion aikoo antaa oma panoksensa. Yhtiö listattiin vastikään myös Suomen lupaavimpien tekoäly-yritysten listalle.

Cerenion_AI invention for brain monitoring

IPR:n kolme tukijalkaa: patentit, tavaramerkit ja mallisuojaus

Cerenion tähtää teknologian lisensointiin merkittäville lääkintälaitevalmistajille, joten patentit ovat tärkein liiketoiminnan kivijalka.

”Olemme halunneet varmistaa sen, että emme tee ilmaiseksi pitkää tuotekehitystä isojen yritysten hyödynnettäväksi. IPR-investoinnit ovat olleet välttämättömiä tulevaisuuden liiketoiminnalle.”

Patenttikumppanin valinnassa Kortelaisen mukaan ratkaisevaa oli kokemus ohjelmisto- ja tekoälykeksinnöistä sekä lääketieteellisistä laitteista. Kolsterin eurooppapatenttiasiamies Arto Karppinen on vastannut Cerenionin patenttihakemuksista alusta saakka.

”Patenttikielen ymmärtäminen ja eri maiden patenttivirastojen välipäätöksiin vastaaminen on haasteellista, mutta Kolsterin palvelun kautta kansainvälinen patentointiprosessi on tehty meille niin helpoksi, sujuvaksi ja selkeäksi kuin se vain on mahdollista. Artolta on tullut hyviä ja valmiita ehdotuksia siitä, miten asioissa päästään eteenpäin. Esimerkiksi USA-patenttien saaminen oli meille erityisen tärkeää, ja asiamiehen oikeanlainen argumentointi tutkijalle oli ratkaisevaa patenttien läpimenossa”, Kortelainen kuvaa yhteistyötä.

Cerenion® on rakentanut lisäsuojaa kehittämälleen teknologialle suojaamalla yhtiön nimen, aivopuoliskoja symboloivan C-logon sekä C-Trend® -ohjelmistokirjaston nimen tavaramerkkirekisteröinneillä

”Kävimme hyviä keskusteluja siitä, mitä voidaan ja mitä kannattaa suojata tavaramerkillä, missä tavara- ja palveluluokissa, ja voiko suojapiiriä ja luokituksia rajata joillakin markkina-alueilla. Prosessin aikana kävi myös ilmi, että yrityksemme nimi on lähellä ison toimijan aiemmin rekisteröimää tavaramerkkiä. Asia saatiin kuitenkin hienosti soviteltua, eikä yritys tehnyt väitettä tavaramerkkirekisteröintiämme vastaan”, Kortelelainen kertoo.

Cerenion on laittanut vireille myös mallisuojahakemuksen käyttöliittymälle, jossa aivosähkökäyrästä käsitelty informaatio esitetään tietyllä tavalla laitteen näytöllä. Mallisuojausta hoitaa ohjelmistopohjaiset laitteet hyvin tunteva Pekka Ristikaarto.

”Sain idean mallisuojaukseen Kolsterin webinaarista. Käyttöliittymän suojaus oli jäänyt aiemmin takaraivoon muhimaan, ja webinaaria kuunnellessani ajatus aktivoitui. Uskon, että se on meille hyvä lisäsuoja teknisten ratkaisujen patenteille.”

Liiketoimintamallina lisensointi

Cerenion_vital-signs_patented AI technology

Cerenionilla uskotaan vahvasti siihen, että lisensointikumppanuuksien myötä patentit ja muut IPR-investoinnit maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.

Yhtiöllä on isot kansainvälistymistavoitteet, ja parhaillaan se odottaa tuotteelleen viranomaisen vahvistamaa eurooppalaista CE-sertifiointia ja sen myötä myyntilupaa.

”Olemme toimittaneet vaaditut dokumentit ja riittävän kliinisen tutkimusnäytön. Pääsemme aloittamaan myynnin vielä tämän vuoden puolella.”

Cerenion ei aio itse ryhtyä valmistamaan laitteita vaan keskittyy ohjelmistotuotteiden toimittamiseen merkittäville aivosähkökäyrämittalaite- ja potilasmonitorivalmistajille. Ensimmäisenä strategisena yhteistyökumppanina on oululainen pörssiyhtiö Bittium, joka on jo saanut myyntiluvan Euroopassa omalle Bittium Brain Status™ -laitteelleen, johon Cerenionin C-Trend® -ohjelmistokirjasto tullaan integroimaan.

”Visiomme on tuoda kehittynyt aivotoiminnan mittaus rutiiniksi tehohoitoon mahdollisimman laajasti niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin Aasiassakin yhdessä strategisten kumppaneidemme kanssa. Teknologia on nyt siihen valmis.”

Tarvitsetko IPR- tai lakiapua ainutlaatuisen teknologiasi tai yritysideasi suojaamiseen ja kaupallistamiseen?

OTA YHTEYTTÄ

Arto Karppinen
Partner, European Patent Attorney
arto.karppinen@kolster.com
+358 20 137 0686

Pekka Ristikaarto
Head of Kolster Oulu Team and Design Protection Services, European Patent Attorney
pekka.ristikaarto@kolster.com
+358 50 487 1525

Sanna Häikiö
Partner, Director, Kolster Legal, Counsel IP & Technology Law
sanna.haikio@kolster.com
+358 40 532 2511