19.06.2019

Erikoistyöt Lehtinen Oy Kokkolasta on päättänyt ottaa hyödyt ja ilon irti sekä saunomisesta että tuoreimman saunainnovaationsa suojauksesta. Yrittäjäveljesten Ari ja Jari Lehtisen kehittämälle hamppusaunalle myönnettiin vastikään hyödyllisyysmalli, ”pikkupatentti”. Saunakaverina suojauksessa on Kolster.

”Ville Haapasalon kanssa lauteilla”

Kokkolalaisilta yrittäjäveljeksiltä Ari ja Jari Lehtiseltä eivät ideat lopu – ja yleensä ne syntyvät saunassa.

”Me molemmat tykkäämme saunomisesta, ja saunassa istuessa on aikaa puhua ja suunnitella kaikenlaista. Löylyä heitellessä tulee helposti mieleen uusia ideoita. Viime talvena syntyi ajatus hamppusaunasta”, veljekset kertovat. 

Keksintöjä syntyy sellaiseen tahtiin, että niitä ei aina ehditä edes suojata, ennen kuin ne jo ”lipsahtavat” julkisiksi. Näin kävi veljesten kahdelle ensimmäiselle saunakeksinnölle, sukellussaunalle ja akvaariosaunalle. Prototyypit herättivät heti niin suurta kiinnostusta, että ei aikaakaan, kun intohimoinen saunaharrastaja ja mediapersoona Ville Haapasalo jo istui veljesten kanssa lauteilla veden alla uppeluksissa ja koko kansan olohuoneissa Haapasalon Suomi -tv-ohjelmassa.

Kolmannen saunakeksintönsä eli hamppusaunan suojauksen kanssa veljekset olivat valppaina. Ari Lehtinen otti yhteyttä entuudestaan tuttuun Kolsterin patenttiasiamieheen Håkan Niemeen heti keksinnön alkumetreillä.

”Yhteistyömme Håkanin kanssa alkoi jo vuonna 2007, jolloin suojasimme hyödyllisyysmallilla rullaratakeksinnön. Rata helpottaa vaikeiden kuormien purkamista peräkärrystä ja myös niiden lastaamista kuormaan. Totesin jo tuolloin, että kaveri on kyllä oikealla alalla. Arvostan Håkanin kovaa ammattiosaamista ja hyvää huumoria”, Ari Lehtinen muistelee.

”Halusimme terveellisen ja hengittävän saunan”

Erikoistyöt Lehtinen tekee nimensä mukaisesti monenlaisia erikoisosaamista ja -laitteita vaativia puhdistus-, purku- ja kunnostustöitä kuten erikoispuhalluksia, höyrysulatuksia, korkeapainepesuja, hajunpoistoa ja muovihitsausta niin teollisuusyrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Erikoispuhallustyöt ovat tällä hetkellä liiketoiminnan ydintä – tulevaisuudessa kukaties myös erikoissaunat?

Tähän tarinaan veljekset antoivat kommenttinsa työmaalta, missä he puhalluspuhdistivat hometta kuivajäämenetelmällä vesivahingon kärsineestä rakennuksesta. Seuraava kohde on teollisuusyrityksessä, jossa he puhdistavat tankkeja ja hoitavat myös niiden uudelleenmaalauksen. Homeiset puurakenteet, ruosteiset metallit ja likaiset muovimateriaalit ovat työarkea. Niiden vastapainona kypsyi ajatus mahdollisimman luonnonmukaisista saunan rakennusmateriaaleista sekä uudenlaisesta tavasta rakentaa homeeton, kemikaaliton ja hengittävä sauna.  

Hamppu on ikiaikainen suomalainen luonnonmateriaali, joka oli aikanaan tuttu täyte perinteisessä hirsirakentamisessa: se on erittäin lujaa ja märkäkestävää rakennusten eristemateriaalia.

”Suojauksen näkökulmasta hamppusaunassa on ainutlaatuista sen ritilämäinen seinien kaksoisrakenne. Rakenteessa on ikään kuin kaksi harvaan ladotuista puukappaleista rakennettua kehää ja niiden välissä tyhjä kehä, jossa on hamppueriste. Lisäksi kaikki puukappaleiden välit on täytetty hampulla”, Ari Lehtinen kuvaa hamppusaunan teknistä ratkaisua.

Hamppusauna - rakennuskuva - Erikoistyöt Lehtinen

”Lempeät hamppulöylyt eivät väsytä”

Perinteisestä saunasta hamppusauna eroaa Lehtisen mukaan eniten siinä, että siellä saunoja ei väsy eikä hänelle tule huono olo. Löylyt ovat lempeät eikä löyly kimpoa äkäisesti takaisin, kuten puupaneloitujen saunojen seinistä. Ritilärakenteen ansiosta rakennus hengittää kahdelta puoleltaan. Siellä ei lopu ilma. Myös kattorakenteessa on hamppueristys, ja katto on tehty päreistä.

”Meillä on ollut testihenkilöinä saunojia, jotka väsyvät helposti normaalisaunassa eivätkä pysty olemaan siellä kauan. Hamppusaunassa nämäkin saunojat ovat viihtyneet jopa kaksi tuntia. Hyvän saunan merkki onkin se, että siellä pystyy olemaan pitkään ja saunominen on koko ajan miellyttävää.”

Seinärakenne on läpituulettuva mutta se eristää lämpöä riittävästi. Seinät rakennetaan puukappaleista, käytännössä muun puurakentamisen jätteestä.

”Hyvin hengittävästä rakenteesta huolimatta hamppusaunastakin irtoaa oikein hyvät löylyt. Mukavana lisänä on hamppukasvin raikas tuoksu.”

Jatkokehitysideoitakin on jo syntynyt.

”Hamppu tulee näkyviin myös rakennuksen ulkopuolella, ja sitä suosivat linnutkin pesänrakennuspuuhissaan. Tämä ongelma poistuu, jos vuoraamme saunan kauttaaltaan päreillä. Se tekee siitä myös hienon näköisen. Voi olla, että laitamme saunan myös ponttonien päälle, niin saamme sen vesille”, Ari Lehtinen visioi.

”Hamppua Japaniin, sukellusta Karibialle, akvaarioita asfaltille”

Lehtisen veljekset uskovat, että hamppusaunalle löytyy markkinat samoin kuin muille saunakeksinnöille.

”Suomalaiset ovat saunakansaa, mutta luulen, että esimerkiksi japanilaiset ottaisivat hamppusaunan hyvin vastaan. Mahdollisuuksia on valtavasti”, Ari Lehtinen toteaa.

Veljekset uskovat vahvasti myös aiemmin kehittämiensä akvaario- ja sukellussaunan mahdollisuuksiin.

”Maailman ainoa veden alla liikkuva puulämmitteinen sukellussauna on mainio kirkkaissa vesissä. Sen voisi viedä vaikka Karibialle, ja löylyä heitellessä katsella isosta ikkunasta värikkäitä kaloja. Akvaariosauna puolestaan sopii mihin tahansa. Sen voi laskea vaikka suoraan asfaltille, ryhtyä saunomaan ja pulahtaa saunan ympärillä olevaan altaaseen uimaan tai katsella lauteilta, kun saunakaveri polskii akvaariossa.”

Sukellussaunan prototyyppi_Erikoistyöt Lehtinen

Sukellussaunan prototyyppi painaa noin 6 000 kiloa: kevyempi rakenne ei pysyisi pinnan alla. Lauteille laskeudutaan saunan päällysosassa olevasta aukosta, ja kiukaan tuli saa happensa ilmaputkesta. Isosta pyöreästä etuikkunasta voi seurata aitiopaikalta vedenalaista elämää. Sauna sukeltaa – rakenne pysyy pinnalla.

Sukellussauna_Erikoistyöt Lehtinen

Akvaariosaunan prototyypin ikkuna - Erikoistyot Lehtinen

Ari Lehtinen esittelee akvaariosaunan prototyypin ikkunanäkymää löylytilasta altaalle. Sauna on lasisen, vedellä täytetyn ja kaksi metriä syvän altaan sisällä. Saunoja ja saunakaverit ovat kuin akvaariokaloja.

”Uudet suomalaiset saunabrändit kehitteillä”

Sukellus- ja akvaariosaunan tekniset ratkaisut olisivat Ari Lehtisen mukaan olleet ehdottomasti suojaamisen arvoisia siinä missä hamppusaunankin, mutta veljekset eivät ole jääneet patentti- tai hyödyllisyysmallisuojan puuttumista harmittelemaan. Heillä on jo mielessään uudet suojaussuunnitelmat: tulevaisuuden saunabrändit.

”Tuotenimien suojaaminenhan ei ole edes kallista. Rekisteröimme tavaramerkit kaikille saunoille siinä vaiheessa, jos ja kun alamme valmistaa niitä myyntiin. Emme ole vielä keksineet sopivia tuotenimiä, mutta niiden rekisteröinti tulee mietittäväksi, kunhan pääsemme asioissa vähän eteenpäin.”

Akvaariosaunasta onkin jo tekeillä proton jatkokehitysversio, joka on jo valmis tuote. Lehtisen veljesten erikoissaunoista kuullaan vielä varmasti. 

”Emme ole muilta töiltämme vielä ehtineet paljon muuta kuin vähän selvitellä tuotantokuvioita ja saunoa. Juhannuslöylyt heitämme hamppusaunassa. Sitten katsomme, miten tätä luomusaunaa saisi ensimmäisenä vietyä laajemmin muidenkin iloksi.”

”Yhteistyössä tärkeintä on rehellisyys ja helppo yhteydenpito”

Ari Lehtinen kertoo, että pienyrittäjäksi hän on melko hyvin perillä patentoinnista ja muista suojamuodoista, vaikka omassa yrityksessä kaikki ei ole aina mennyt ihan oppikirjan mukaan.

”Olen tutkinut aika paljon suojausasioita. Patentoinnin vaikeus on siinä, mitä voi ja kannattaa suojata ja missä maissa, kun et voi mitenkään patentoida kaikkialla. Hyödyllisyysmalli on pienelle yritykselle hyvä teknisten ratkaisujen suoja jo kustannusmielessäkin.”

Hamppusauna on nyt suojattu kymmeneksi vuodeksi eteenpäin eli vuoteen 2029 asti hyödyllisyysmallilla. Se antaa suojaa suoraa tuotekopiointia vastaan.

”Suojan vahvuuteen vaikuttaa todella paljon se, miten paperit kirjoitetaan. Håkan sai heti hyvin kiinni tästä keksinnöstä. Hän mietti sanamuodot tarkasti niin, että suojasta on meille hyötyä sitten, jos saamme puskettua saunaamme isommille markkinoille”, Ari Lehtinen sanoo.

Mutkaton yhteydenpito on ollut Lehtisen mukaan todella tärkeää samoin kuin se, että asiat on ratkaistu rivakasti.

”Arvostan myös sitä, että asiat kerrotaan suoraan ja rehellisesti. Håkanin kanssa on ollut mukava ja helppo toimia. Hän on ollut hengessä mukana näissä meidän keksinnöissämme, vähän kuin yrityskumppani.”

Mitä ainutlaatuista suojattavaa löytyy sinun yrityksestäsi?

LUE LISÄÄ

Turvaa yrityksesi ainutlaatuisuus

Vaihtoehto patentille – näin käytät mallisuojaa ja hyödyllisyysmallia tehokkaasti

Tuotekehitys turvaan hyödyllisyysmallilla


Ota yhteyttä

Håkan Niemi
hakan.niemi@kolster.fi
+358 50 5919231

By Kolster

UUSIMMAT

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat uusinta tietoa IPR-alalta.