Skip to content

Startup ja pk-yritys: Innovaatiosetelillä IPR-palveluita

27.08.2018

Alkuperäinen julkaisu 27.8.2018 (päivitetty 24.1.2020)

”IPR on loistava kohde hyödyntää innovaatioseteli”

Start up -yrityksille ja pk-yrityksille tarkoitettu rahoitus on jälleen haettavissa.

”IPR pitää sisällään jo luontaisesti ajatuksen uuden liiketoiminnan luomisesta ja käynnistämisestä tai omien liiketoimintamahdollisuuksien kartoittamisesta kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo Business Finlandin innovaatiosetelin tuotepäällikkö Risto Lustila.

Innovaatioseteli on 5 000 euron arvoinen

Tärkein edellytys rahoituksen saamiselle on, että hanke tukee uuden liiketoiminnan syntymistä ja että hankkeella on kansainvälistä kasvupotentiaalia. Innovaatiosetelin arvo on 6 200 euroa (5 000 euroa + alv). Innovaatiosetelissä on 1000 € + alv omarahoitusosuus (riippumatta projektin koosta).

Risto Lustila kertoo, että Business Finland on sitoutunut rahoittamaan ilman rajattua budjettia kaikki ne hankkeet, jotka täyttävät innovaatiosetelin ehdot.

”Lähes poikkeuksetta IPR-prosessit saavat rahoitusta, kun kumppanina on asiansa osaava palveluntarjoaja ja rahoituksen saamisen muodolliset vaatimukset täyttyvät.”

”Esimerkiksi immateriaalioikeuksien hankkiminen, niihin liittyvät selvitykset kuten uutuustutkimukset, patentoitavuusselvitykset, erilaisten protojen ja demojen valmistaminen patentointia varten, toiminnanvapauskartoitukset tai yleisemmin IPR-strategian laatiminen ovat loistavia kohteita innovaatiosetelirahoitukselle", Lustila sanoo.

IPR-hakemukset menevät hyvin läpi

Business Finlandin tilastojen mukaan IPR:ään liittyvistä hakemuksista on hylätty vain noin kaksi prosenttia, kun keskimääräinen hylkäysprosentti on noin 44.

Hakemuksia hylätään useimmiten sen vuoksi, että innovaatioseteliä on haettu liiketoiminnan yleiseen kehittämiseen, mihin sitä ei ole tarkoitettu. Yleisiä hylkäysperusteita ovat myös yrityksen verovelka, tai Asiakastiedon luottoluokitus on huonompi kuin A. Kaupparekisteriin ilmoitetuilla uusilla yrityksillä se on lähtökohtaisesti A, mikäli vastuuhenkilöiden luottotiedot ovat kunnossa.

”Uusia tuote- ja palveluideoita ei kannata pitää oman pään sisällä tai pöytälaatikoissa. Innovaatioseteli on hyvä alkupotku luotsata yritystä uusille urille ja todentaa faktat ennen kansainvälisille markkinoille lähtöä”, Lustila kannustaa.

Rahoitusta pääosin pienille yrityksille

Innovaatioseteliä on ollut mahdollista hakea syksystä 2016 lähtien. Tähän saakka rahoitusta on myönnetty jo 19,3 miljoonaa euroa yhteensä 3 132 projektiin (lokakuu 2016–elokuu 2018). Pääosa rahoituksesta on kohdistunut muutaman hengen yrityksiin. Rahoituspäätöksen on saanut nopeasti: hakemuksen käsittelyaika on ollut keskimäärin viisi vuorokautta.

Rahoituksen hakeminen on varsin suoraviivaista. Business Finlandin verkkoasiointipalveluun täytetään lyhyesti a) hakemuksen perustiedot b) yrityksen nykytila c) projektin toteutus d) budjetti ja rahoitus sekä e) yhteenveto. Kysy tarvittaessa apua hakemukseen Kolsterin asiantuntijalta.  

Innovaatioseteli on mainio keino saada pienen yrityksen IPR-asioita hyvälle alulle, kartuttaa omaa aineetonta omaisuutta ja kasvattaa yrityksen arvoa. Aloittava yritys saa myös helpommin sijoittajia mukaan, kun IPR ja yrityksen lakiasiat on hoidettu ammattimaisesti alusta pitäen.

Innovaatiosetelillä saat Kolsterin IPR-palvelupaketit

Kolster on yksi Business Finlandin hyväksymistä innovaatiosetelin palveluntarjoajista. Business Finlandin asiakastyytyväisyyskyselyssä olemme saaneet eniten asiakaspalautteita IPR-alueella ja erinomaiset tyytyväisyyspisteet palvelusta Innovaatioseteliasiakkailta. Kolster löytyy Business Finlandin Innovaatiosetelin palveluntarjoajien listalta. 

Olemme koonneet viisi  IPR-palvelupakettia, jotka voit hankkia Innovaatiosetelillä. Kaikki paketit ovat hankittavissa innovaatiosetelin budjetilla 5 000€ + alv, mutta pakettihinnat ovat voimassa myös ilman julkista rahoitusta lue lisää pavelustamme:

  • IPR-strategiapaketti
  • Tutkimuspaketti
  • Patenttihakemuspaketti
  • Brändipaketti
  • Lakipakettipaketti

OTA YHTEYTTÄ