5.9.2018

Suomalainen kananmunatalo Munax Oy sai heinäkuun lopussa Euroopan laajuisen patentin Laitilan Kanatarhan Munavoilleen. IPR-asiantuntijayritys Kolster oli mukana prosessissa alusta saakka.

Munavoin patentti on erityinen ilonaihe patenttialan asiantuntijalle.

”Tämä on aivan uusi mahdollisuus elintarvikkeiden esille nostamiseen”, Kolsterin patenttiasiamies Anu Taivainen iloitsee Euroopan patenttiviraston myönteisestä päätöksestä.

Patentoidusta munavoista tekee erityislaatuisen sen säilyvyys ja notkeus: tuote säilyy avaamattomana 28 päivää ja on heti valmis levitettäväksi. Tuotteessa ei silti ole säilöntäaineita: vain voita, kananmunaa ja suolaa. Munax on ainoa suomalainen kananmunatalo, joka on kehittänyt ja jalostanut kananmunaa näin pitkälle.

”Laissa on määritelty, kuinka paljon elintarvikkeessa täytyy olla rasvaa, jotta tuotetta voi kutsua munavoiksi. Oikeaa voita täytyy käyttää paljon. Suurin haaste oli saada munavoi sekä säilymään hyvin että pysymään notkeana”, Munaxin laatupäällikkö Emma Mäkelä selventää.

Munavoin historia juontaa pula-aikaan, jolloin se syntyi tarpeesta säästää voita. Uuden tuotteen toimivuutta todistaa se, että moni ammattikeittiö on ottanut sen käyttöön. Munax on saanut myös Avainlippu-merkin.

Ytimessä liikesalaisuus

Laitilan Kanatarhan Munavoin säilyvyys on omaa luokkaansa. Salaisuus piilee valmisteluissa, joita tehdään ennen kuin tuote pakataan korkeapainetekniikalla. Korkeapaineprosessointi taas on säilöntätekniikka, jolla pakatun elintarvikkeen mahdollisesti sisältämät taudinaiheuttajat ja muut kasvukykyiset pilaajamikrobit tuhotaan. Se tapahtuu painekäsittelyllä huonelämpötilassa tai lievästi korotetussa lämpötilassa.

Laitilan Kanatarhan munavoi käsitellään ennen tätä prosessointia tavalla, joka jää liikesalaisuudeksi.
”Ajatuksemme oli jo munavoin kehitysvaiheessa, että haemme sille patenttia. Halusimme suojata nimenomaan tuon liikesalaisuutemme eli korkeapaineprosessointia edeltävän munavoin käsittelytavan”, Mäkelä kertoo.

Kumppaniksi Kolster

Patenttiasiassa yhteistyökumppaniksi valikoitui Kolster, jonka patenttiasiamies Anu Taivainen oli prosessissa mukana alusta saakka.

Anu Taivainen

Patentin saamiseksi Taivainen kirjoitti kuvauksen keksinnöstä hyvin yksityiskohtaisesti ja myös visioi tuotteen vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia.

”Prosessi oli pitkä. Hakemusta täytyi viilata moneen kertaan, jotta siitä tuli täydellinen”, Emma Mäkelä muistelee.
Taivainen ja Mäkelä kiittelevät yritysten hyvää yhteistyötä. Palaveripöydässä istui kaksikon lisäksi Munaxin toimitusjohtaja Janne Torikka ja yhtiön palkkaama elintarvikekonsultti Jukka Kaitaranta.

”Elintarvikkeille ei haeta patentteja kovin paljon. Tuotteita pidetään itsestäänselvyyksinä, joita kuka tahansa voi valmistaa. Laitilan Kanatarhan munavoi valmistetaan kuitenkin teollisella prosessilla, ja tämä on oikeasti innovatiivinen elintarviketuote”, Anu Taivainen sanoo.

Mahdollisuuksia maailmalla

Munavoi on ollut kauppojen hyllyillä vuodesta 2015. Taivaisen muotoilema patenttihakemus pantiin vireille Euroopan patenttivirastossa vuonna 2016. Myöntävä päätös tuli vuonna 2018 heinäkuun lopussa. Eurooppapatentin ansioista Munax voi nyt valita, missä maassa se haluaa markkinoida tuotettaan.

”Olemme käyneet keskusteluja muutamien Euroopan maiden kanssa munavoin viemisestä niiden markkinoille”, Emma Mäkelä kertoo.

Ota yhteyttä

Anu Taivainen, anu.taivainen@kolster.fi+358 20 1370571 

By Kolster

UUSIMMAT

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat uusinta tietoa IPR-alalta.