24.10.2019

Digitaalisuus ja robotiikka tekevät tuloaan lakiasioidenkin käsittelyyn – niin myös immateriaalioikeuksiin erikoistuneella Kolsterilla.

”Täysin paperittomaan toimintaan pääsemme tuskin koskaan, mutta paperin määrä on vähentynyt viime vuosina radikaalisti. Meillä on nykyään kaikki tieto sähköisessä muodossa olevissa tiedostoissa, eikä paperia enää juurikaan pyöritellä”, Kolsterin it-toimintojen vetäjä Jan Henriksson kertoo.

Jan Henriksson - Kolster

Hänen mukaansa digitalisaation avulla voidaan oikoa yksi pieni työelämän mutka kerrallaan ja saada siten lisää työtehoa.

”Digitalisointi liittyy alaan kuin alaan, mutta sen kanssa kannattaa edetä pienin askelin. Valtavaa kerta-harppausta sulkakynällä tekemisestä täyteen digitaalisuuteen ei ole näkyvissä millään alalla”, Henriksson sanoo.

Robotiikka apuun ostolaskuissa

Kolsterilla uusin askel kohti digitaalisuutta on ohjelmistorobotiikan käyttöönotto ostolaskuissa. Prosessiälyratkaisuja tarjoava Aitomation on ollut projektissa konsulttiapuna. Aitomationin bisnes-strategistin Pasi Pölösen mukaan robotiikka ja yritysten toimintojen automaation lisääntyminen ovat yleisesti kasvussa.

Pasi Pölönen - Aitomation

”Kun ajatellaan, mitä Google on tehnyt ulkoisen tiedon haulle viime vuosikymmenten aikana, kaikki sellainen lisääntyy nyt yritysten sisällä. Arvio on, että tulevaisuudessa 30 prosenttia työstä automatisoituu vähitellen”, Pölönen sanoo.

Tulevaisuudessa entistä useampi yritys siis hyödyntää robotiikan tarjoamia mahdollisuuksia eri työvaiheissa. Robotiikan avulla on esimerkiksi helpompi kohdentaa ulkoapäin tulevaa dataa oikean työntekijän käsiteltäväksi.

Digitalisaatio on jatkuva prosessi

Kolsterin ja Aitomationin muutaman kuukauden mittainen projekti on nyt valmis. Henrikssonin mukaan yllätyksiä ei tullut vastaan, ja lopputulos on suunnitelmien mukainen.

”Olemme nyt siinä vaiheessa, että käytämme automatisoitua ostolaskujen hallintaa, kun ostamme palveluja ulkomaisilta asiamiehiltämme. Kolsterin asiakkaille muutos näkyy tehokkuutena – nopeampana ja oikeanlaisena laskuna. Samalla vältetään tilanteita, että lasku lähtisi meiltä myöhässä tai se ei lähtisi ollenkaan”, Henriksson kertoo.

”Vaikka tämä projekti on nyt päätöksessä, teknologiassa ei olla koskaan maalissa. Tämäkin on jatkuva prosessi, ja seuraava vaihe on, että saamme rivitason tietoja ulos laskusta. Kun jatkossa tulee uusia projekteja, olemme varmastikin yhteydessä Aitomationiin.”

Tekoäly ei päihitä ihmistä – vielä

Henriksson kuitenkin toppuuttelee hurjimpia visioita tekoälyn, koneoppimisen ja muiden uusien teknologioiden tulosta IPR-alalle. Tekoälyn on arvioitu tulevan avuksi esimerkiksi patenttien arviointiin ja jopa laatimaan hakemuksia.

”Suhtaudun tekoälyyn varovaisen optimistisena. Ihan vielä en ole tavannut ratkaisua, joka aidosti päihittäisi ihmisen päättelykyvyssä tai uuden luomisessa. Nykyiset tekoälyt suoriutuvat loistavasti datalouhinnassa ja muissa laskentatehoa vaativissa tehtävissä. Näissä tehtävissä ne ovatkin aivan lyömättömiä. Päättelykykyä tai ihmiselle ominaista intuitiota tekoälyllä ei vielä ole onnistuneesti mallinnettu. Kehitys alalla on kuitenkin huikean nopeaa, ja teknologinen kenttä näyttää varmasti jo ihan erilaiselta vuoden kuluttua.”

Ota yhteyttä

Jan Henriksson
jan.henriksson@kolster.fi
050 524 2425


LUE LISÄÄ

Patenttimaailman visionääri Toni Nijm: IPR-ala pysyy uusien innovaatioiden vauhdissa teknologian avulla

By Kolster

UUSIMMAT

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat uusinta tietoa IPR-alalta.