Kolster blogi

Lassi Saarelalle uusi ammattitutkinto

Kirjoittanut Kolster | 10.03.2023

Kolsterin ammattiosaaminen on vahvistunut entisestään Lassi Saarelan läpäistyä asiamiestutkinnon. Patentti- ja rekisterihallituksen vuosittain järjestämä tutkintokokonaisuus on Suomessa ainoa laatuaan. 

Aktiivinen osaamisen kasvattaminen on tärkeä osa kolsterilaista työkulttuuria, ja tavoitteenamme on kehittää myös koko IPR-alaa.

Lassi Saarela on ottanut uusia askeleita urallaan läpäistyään Patentti- ja rekisterihallituksen (PHR) tutkintokokonaisuuden.

Lokakuussa 2020 joukkoomme liittynyt Saarela on suorittanut kahden vuoden aikana sekä patenttiasiamieskokeen että malliasiamieskokeen. 

Patenttiasiamiehen nimike on mahdollista saada aikaisintaan, kun on työskennellyt alalla vuoden. Lassi Saarelalla tuo vuosi tuli täyteen tutkinnon toisena koepäivänä, ja mallioikeuksien asiamiestutkinnon hän läpäisi viime vuoden lokakuussa. Molemmat tutkinnot tulivat hyväksytyiksi ensimmäisellä yrittämällä.

”Suoritin patenttiasiamieskokeen nopeimmassa mahdollisessa aikataulussa, ja olen ylpeä myös mallioikeuksien asiamiehen tutkinnosta. Tutkinto on tilastojen valossa yksi vaikeimmista alalla, eikä kokeeseen ole vuosittain kovin monta osallistujaa. Olin viime syksynä ainoa, joka sai kokeen läpi”, Lassi Saarela kertoo. 

Parhaillaan hän valmistautuu Euroopan patenttiviraston (EPO) asiamiestutkintoon. European Qualifying Examination (EQE) -tutkinto muodostuu useista erillistä kokeista, ja sen suorittaminen kestää usean vuoden ajan. Tutkinnon läpäissyt voi toimia EPO:n suuntaan asiamiehenä ja käyttää nimikettä eurooppapatenttiasiamies eli European Patent Attorney.

Asiamiestutkinto

  • Asiamiestutkintoja järjestää Patentti- ja rekisterihallituksen yhteydessä toimiva teollisoikeusasiamieslautakunta.
  • Kerran vuodessa järjestettävä tutkintokokonaisuus koostuu kaikille osallistujille yhteisestä osasta sekä valinnaisista patenttioikeutta, tavaramerkkioikeutta ja mallioikeutta koskevista osa-alueista.
  • Asiamiestutkinnolla varmistetaan teollisoikeudellisten palveluiden ja teollisoikeudellisia toimeksiantoja hoitavien ammattipätevyyden taso. Tavoitteena on, että tutkinnon suorittanut tuntee asiamiestoiminnan kannalta keskeisen lainsäädännön, osaa soveltaa sitä ja hallitsee teollisoikeudellisten toimeksiantojen edellyttämät käytännön toimet.
  • Tutkinnon läpäissyt on auktorisoitu käyttämään ammattinimikettä patenttiasiamies, tavaramerkkiasiamies, mallioikeusasiamies ja/tai teollisoikeusasiamies. Asiamiehenä, myös ammattimaisena, voi toimia ilman auktorisointia, mutta suojattujen ammattinimikkeiden (patenttiasiamies, tavaramerkkiasiamies, mallioikeusasiamies ja teollisoikeusasiamies) käyttö on varattu pelkästään auktorisoiduille.