Skip to content

Timo Helosuo

“IPR on yrityksen hallituksen asia – suurin osa yrityksen arvosta muodostuu innovaatioista ja brändistä”

VARAA MAKSUTON KONSULTAATIO

KTM, MBA Timo Helosuo on Kolsterin toimitusjohtaja. Hän on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran (25v+) teknologiayritysten sekä monikansallisten yritysten parissa. Hän työskenteli Nokian johtotehtävissä USAssa ja Suomessa tuoden mm. globaaleille kulutustavaramarkkinoille uusia tuotteita sekä toimi aktiivisesti mobiilipeliekosysteemin kehittämisessä. Timo on toiminut monikansallisen konsultointi-, teknologia- ja ulkoistamispalveluja tarjoavan Accenturen palveluliiketoiminnan johtajana sekä liikkeenjohdon konsulttina.

Timo toimii aktiivisesti Euroopan ja Kiinan välisen liiketoiminnan parissa. Hän on Suomen edustaja The EU–China Business Association EUCBA:ssa, hallituksen puheenjohtaja Suomalais-Kiinalaisessa Kauppayhdistyksessä sekä toimii aktiivisesti neuvonantajana niin eurooppalaisille kuin kiinalaisillekin yrityksille ja viranomaisille IPR:iin liittyvissä asioissa.

Timo uskoo vahvasti, että innovaatiot sekä niiden hyödyntäminen tuovat hyvää sekä yhteiskunnalle että yksilöille. ”Luovuuden ja innovaatioiden kautta ratkaisemme nykyisiä ongelmia ja luomme parempaa huomista.” Vuonna 2014 Royal Society for the Encouragement of Arts, Manufactures and Commerce, UK (RSA) myönsi Timolle Fellowship-arvon.

Timon mielestä suuri osa innovaatioista kumpuaa kohtaamisista. Hänelle perhe ja lapset ovat tärkeä osa elämää ja yhdessä vietettyä aikaa. Vapaa-aika kuluukin perheen yhteisten aktiviteettien parissa.

 

Ammatilliset verkostot ja jäsenyydet

  • INTA Leadership Development Committee
  • Suomalais-Kiinalainen Kauppayhdistys
  • EU-CHINA Business Association EUCBA
  • Suomen Strategisen Johtamisen Seura SSJS
  • Directors’ Institute Finland DIF