Skip to content

Julia Urbanec

”Patenttiasiamiesroolissani haluan myös luoda entistä parempia suhteita suomalaisten ja kiinalaisten yritysten välille.”

VARAA MAKSUTON KONSULTAATIO

Julia Urbanecilla on vahvaa teknologiaosaamista erityisesti materiaalitekniikan, materiaalien prosessoinnin, metallien muokkauksen sekä terästen valmistustekniikan alueilta.

Ennen tuloaan patenttialalle ja Kolsterille tammikuussa 2019 Julia työskenteli noin kolmen vuoden ajan tutkijana ja tohtorikoulutettavana Aalto-yliopistossa. Tutkimuksessaan ja jatko-opinnoissaan hän perehtyi metallurgiaan, prosessien mallintamiseen sekä erityisesti kulutusterästen mekaanisiin ominaisuuksiin, lämpökäsittelyyn ja testaukseen. Osan metallurgian ja materiaalitekniikan opinnoistaan hän on suorittanut Yhdysvalloissa Illinoisin yliopistossa Urbana-Champaignissa (UIUC).

Julialla on aiempaa työkokemusta myös terästeollisuuden tuotekehityksestä, missä hän perehtyi erityisesti kulutusteräspatentteihin ja patenttitiedon hyödyntämiseen yrityksen IPR-toiminnassa ja tuotekehityksessä.

Julia on syntyperältään kiinalainen ja siten kiinan kielen taitoinen. Hän tuli perheensä mukana Suomeen jo 6-vuotiaana. Hän pystyy tarvittaessa myös toimimaan tulkkina suomalaisille tai kiinalaisille yrityksille, jotka haluavat suojata keksintöjään Kiinassa tai Euroopassa ja käynnistää uutta liiketoimintaa.

Kolsterilla Julia keskittyy sekä kotimaisten että ulkomaisten asiakkaidemme keksintöjen suojaukseen erityisesti mekaniikan monilla sovellusalueilla.

IPR-osaaminen

  • Teknologian suojaus: patentit, hyödyllisyysmallit
  • Hakemusprosessin hoito Suomessa ja ulkomailla: välipäätökset, vastineet

Teknologiaosaaminen

  • Materiaalitekniikka
  • Materiaalien prosessointi ja synteesi
  • Terästen mekaaniset ominaisuudet ja valmistustekniikka
  • Lämpökäsittelyt
  • Metallien muokkaus

Asiakastoimialat

  • Autoteollisuus
  • Kuluttajatuotteet
  • Öljy ja kaasu
  • Paperi- ja metsäteollisuus
  • Julkiset palvelut
  • Rahti ja logistiikka
  • Terveys
  • Teknologia
  • Teollisuuskoneet ja -laitteet
  • Kaivostoiminta
  • Uusiutuva energia