Skip to content

Bisnesenkeli on tärkeä IPR-lähettiläs

21.04.2022

Kun yli 650 suomalaista bisnesenkeliä sijoittaa startup-yrityksiin, syntyy työtä, yrityskauppoja, kansainvälistymistä ja veroeuroja. Tulokset vain paranevat, kun enkeliparven IPR-tietämys lisääntyy, sanoo bisnesenkeliverkosto FiBANin toimitusjohtaja Aija Bärlund.

Suomessa riittää ideoita ja innovaatioita samoin kuin startup-yrityksiä, jotka haluavat kaupallistaa niitä. Bisnesenkelit ovat tärkeitä rahoittajia. Euroopan aktiivisimman bisnesenkeliverkoston FiBANin toimitusjohtaja Aija Bärlund korostaa, että enkelisijoittajat seulovat startupien menestymisen edellytykset ja tulevaisuuden potentiaalin tarkasti.

”Hankevirtamme kautta kulkee vuosittain yli tuhat rahoitushakemusta. Eniten rahoitusta kymmenen viime vuoden aikana ovat saaneet palvelualojen, terveydenhuollon ja terveysteknologian sekä kestävän kehityksen ja biotalouden alojen startupit”, Bärlund kertoo.

Jokainen sijoittaja arvioi rahoitusta hakevan startupin bisnespotentiaalia omien kriteeriensä perusteella. Usein myös yrityksen henkilöstöstä, teknologiasta ja IPR:stä tehdään due diligence -arvio sekä selvitetään startupin strategisen tiedon turvaamisen tila sekä riskienhallinta. Enkelisijoittaja hakee sijoituksistaan nopeaa kasvua, arvonnousua ja yrityksen myyntimahdollisuutta.

”Kun startup hakee FiBANin kautta rahoitusta, ensimmäinen seulonta paljastaa, onko idea rahoittamisen arvoinen. Jos toteamme yritysidean rahoituskelpoiseksi, yrittäjä pääsee pitchaamaan sen kaikille bisnesenkeleillemme. Näin valitaan elinvoimaisimmat ideat, joihin enkelit sijoittavat syndikaatteina eli 3–10 sijoittajan ryhmissä“, Bärlund kuvailee rahoituksenhakuprosessia.

Sijoittaminen kaipaa kannustimia

Startupien merkitys suomalaisten uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehittämisessä ja kaupallistamisessa on Bärlundin mukaan korvaamaton. Hänellä itsellään on vuosikymmenien kokemus työstä suomalaisten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen parissa. Juuri nyt hän näkee startupien olevan kovassa nosteessa.

”Viime vuonna perustettu yli sadan kasvuyrityksen muodostama Suomen startup-yhteisö on tästä selkeä merkki. Lisäksi kansallinen kanssasijoittajarahasto on vuosien kaavailujen jälkeen myötätuulessa. Sen kautta myös valtio voisi panostaa bisnesenkelien valitsemiin yrityksiin. Toivottavasti saamme enkelisijoittamiselle jatkossa verokannustimia, joita ei nyt ole.”

Bärlund korostaa, että pelkkä rahoitus ei ratkaise startupin tulevaisuutta, vaikka liikeidea olisi loistava. Yhtä lailla yritysten perustajat tarvitsevat bisnesenkelien verkostojen tarjoamaa, liiketoimintaa tukevaa osaamista, kontakteja ja kokemusta.

Enkelien osaaminen heijastuu yrityksiin

IPR:n on Bärlundin mukaan oltava jokaisen yritysaihion ytimessä. Se auttaa ymmärtämään arvonmuodostusta ja suojaamaan aineetonta osaamista ja omistusta. Strategisen tiedon turvaaminen ja kyberturvallisuus kuuluvat samaan pakettiin, jotta innovaatiot eivät livahda kilpailijoille.

Aktiivisimmilla bisnesenkeleillä on sijoituksia jopa 30–50 yrityksessä. FiBANiin kuuluu reilut 650 enkeliä, joten heidän vaikutuspiirinsä on todella laaja. Heitä kuunnellaan tarkasti, minkä vuoksi on tärkeää, että he välittävät oikeaa tietoa myös IPR:stä. Bärlundin mukaan bisnesenkeleiden vakiokysymyksiä rahoituksen hakijalle on, miten tämä on ottanut IPR:n huomioon suunnitelmissaan.

”Mitä enemmän meidän enkelimme osaavat, sitä paremmin osaaminen levittäytyy suomalaisiin yrityksiin niiden perustamisesta lähtien. Tämän eteen teemme Kolsterin kanssa jatkuvasti hyvää yhteistyötä. Teema on meillä FiBANissa yhä enemmän esillä eri kanavissa, tilaisuuksissa ja omissa koulutuksissamme. Olemme myös julkaisseet yhdessä Kolsterin kanssa IPR:n tsekkauslistan jäsenistöllemme”, Bärlund kertoo.

Finnish Business Angel Network eli FiBAN on suomalainen voittoa tavoittelematon yksityisten enkelisijoittajien yhdistys ja yksi maailman suurimmista bisnesenkeliverkostoista.

OTA YHTEYTTÄ