Skip to content

KNL Networks digitalisoi maailman merien tietoliikenteen

28.01.2019

28.1.2019

Oululainen kasvuyritys KNL Networks on edelläkävijä merenkulun digitalisaatiossa. Yhtiön kehittämä älykäs tiedonsiirtoteknologia on seilannut jo maailman kaikilla merillä. Oma erikoistumisalue on patentoitu yhteistyössä Kolsterin kanssa tavalla, joka varmistaa toimintavapauden ja kilpailuedun vahvasti patentoidulla teknologia-alueella.

”Hyvin kliseinen tarinahan tämä on, sillä yritys ja idea syntyivät saunan lauteilla”, innovaatiojohtaja Teemu Vanninen kuvaa vaatimattomaan suomalaiseen tapaan vuonna 2011 perustamansa yrityksen syntyä.

Teemu Vanninen - Kyynel

Kolmen kaveruksen ja harrastajaradistin saunakeskustelut ovat kuitenkin kantaneet pitkälle. He onnistuivat modernisoimaan hyvin vanhan keksinnön, matalilla taajuuksilla toimivan HF-radion, ja kehittämään sen päälle ohjelmistopohjaisen nopean tiedonsiirtoverkon. Sen avulla laivat pystyvät kommunikoimaan meriltä navalta navalle ilman satelliitteja tai tukiasemia.

Kolster hyppäsi ”lauteille”, kun teknologian bisnesmahdollisuudet alkoivat hahmottua erityisesti kaupallisessa merenkulussa vieläpä maailmanlaajuisina. Sen myötä syntyi nopeasti tarve suojata keksintö.

”Oivalsimme, että pystymme tällä porukalla suorastaan mullistamaan nykykehityksen kelkasta mielestämme pudonneen HF-tiedonsiirtoteknologian ja koko sen käyttämän matalan radiotaajuusalueen suorituskyvyn. Olimme todella innostuneita itse teknologiasta, emmekä miettineet alussa sen kummemmin, voisiko teknisellä oivalluksella tehdä myös bisnestä”, Vanninen kertoo.

Tämä unohdettu radiotaajuusalue, 3 MHz:stä 30 MHz:iin, oli aiemmin ollut lähinnä radioamatöörien ja sotilaiden käytössä.

”Meillä ei ollut mitään kokemuksia patentoinnista. Oli vain yleinen mielikuva, että se on kallista ja hidasta”, Vanninen muistelee.

Keksintö on patenttiasiamiehen näkökulmasta sikäli erityinen, että tunnetun teknologian päälle on rakennettu uusia asioita. Radiotietoliikenne yleisesti on vahvasti patentoitua, erityisesti matkapuhelinalan globaaleissa yrityksissä. 

”Tässä on pitänyt löytää ja rajata se oma ydin, jota ei ole vielä miinoitettu patenteilla. On ollut hienoa seurata, miten KNL Networks on onnistunut löytämään oman erikoistumisalueensa ja hallitsee nyt sen kautta merenkulun tietoliikennettä maailmanlaajuisesti täältä Oulusta käsin”, Kolsterin eurooppapatenttiasiamies kommentoi asiakkaansa älykkääksi modernisoimaa retrokeksintöä. 

”Ideoista ja ominaisuuksista jalostui täsmäpatentteja”

Kolsterin eurooppapatenttiasiamiehen ohjauksessa KNL Networks on patentoinut sekä korkean suorituskyvyn HF-linkin että muuta teknologiaa ja ominaisuuksia, jotka mahdollistavat linkin käytön tietoliikenneverkkona. Kaupallisessa merenkulussa yhtiö toimii itse verkko-operaattorina ja yhteyksien tarjoajana laivoille. Puolustus & Turvallisuus -asiakassektorille järjestelmä myydään tyypillisesti sellaisenaan, ja asiakas itse operoi verkkoa.

”Myyntivalttejamme ovat muista järjestelmistä riippumaton yhteys laivalle, kyberturvallisuus sekä täysin globaali järjestelmä, jonka peitto ulottuu navalta navalle.”

Monien yleisesti käytössä olevien merenkulun satelliittijärjestelmien signaali loppuu Vannisen mukaan siihen, kun mennään riittävän pohjoiseen eli yli 78 asteen maagisen rajan. KNL Networks -teknologialla tällaista rajoitetta ei ole, sillä se hyödyntää ilmakehän radioaaltoja heijastavaa kerrosta, ionosfääriä, ikään kuin satelliittinaan ─ ja ionosfääri on joka puolella maapalloa. Teknologia onkin jo seilannut menestyksellisesti kaikilla maailman merillä, myös hyvin lähellä pohjoisnapaa.

”Ionosfääri satelliittinamme pystymme luomaan tuhansia kilometrejä pitkiä yhteyksiä. Teknistä haastetta tulee tosin siitä, että tällaisen tiedonsiirtokanavan toiminta riippuu kellonajasta, päivämäärästä ja vuodesta eli se muuttuu koko ajan. Olemme kuitenkin onnistuneet kesyttämään ionosfäärin tällä teknologialla. Kolster on jalostanut kehittämämme ideat ja tekniset ominaisuudet täsmäpatenteiksi”, Vanninen kertoo.   

”Käytimme puolikkaan suojaamisen strategiaa”

Kyynel_KNL_radio

Patentointiin on tuonut strategista haastetta se, että pk-yrityksen kehittämää teknologiaa käytetään merenkulun tiedonsiirtoon kaikkialla maailmassa.

Yhtiö on joutunut valitsemaan, missä kaikkialla patentit kannattaa rekisteröidä ja pohtimaan, miten saadaan mahdollisimman hyvä patenttikattavuus kohtuullisilla kustannuksilla.

”Yksi patentointistrategiamme on ollut se, että osa patenteistamme kattaa tietyt meille tärkeät maat, osa toisen puolikkaan tärkeimmistä maista. Tämän ’puolikkaan suojaamisen strategian’ opin Samilta, ja se on ollut meille ehdottoman kiinnostava ratkaisu. Järjestelmä vaatii kuitenkin toimiakseen kaikki patentoidut osa-alueet, joten näin olemme saaneet kokonaisuutena laajempaa suojaa vaihtelemalla eri patenttien maavalintoja.”

Kolsterin eurooppapatenttiasiamiehen mukaan valintoja on pitänyt tehdä myös siinä, miten patentin suojapiiri on muotoiltu.

”Hyvä ohjenuora vahvasti patentoidulla teknologia-alueella on ollut keskittyä tiukasti omaan ydinbisnekseen ja siihen liittyvän teknologian suojaamiseen. Silloin kilpailijoiden patenttejakaan ei tule niin helposti vastaan. Keksinnöt ovat menneet läpi patenteiksi hyvällä prosentilla.”

Vannisen mukaan patenttistrategian miettimisessä on tarvittu paljon keskusteluja ja Kolsterin eurooppapatenttiasiamieheltä viisaita neuvoja.

Patenttiasiamiehen ammattitaito tulee parhaiten esille juuri siinä, että hän osaa muokata meiltä tulevat ideat patenttihakemuksiksi, jotka parhaiten palvelevat bisnestä”, Vanninen kuvaa hyvin sujunutta ja keskinäiseen luottamukseen pohjautuvaa yhteistyötä.

”Laitoimme patentit töihin”

Jokainen myönnetty patentti on ollut yhtiölle merkittävä virstanpylväs. Järjestelmää on rakennettu ja suojattu uusilla patenteilla asteittain sitä mukaa, kun ymmärrys teknisestä toimivuudesta, suorituskyvystä ja liiketoimintaa tukevista ratkaisuista on lisääntynyt.

”Yhtiömme tulevaisuus nojaa vahvasti omaan IPR:ään. Rahoituksen saamisessakin sillä on ollut merkittävä rooli. Kaltaisessamme teknologiayrityksessä yhtiön arvo mitataan aina uudelleen jokaisella rahoituskierroksella.”

Kaksi vuotta sitten yhtiö keräsi historiansa merkittävimmän 10 miljoonan euron rahoituspotin sijoittajilta teknologiansa kaupallistamiseksi. Sijoittajat vakuuttuivat suojatusta teknologiasta ja innostuivat yhtiön huikeasta kasvupotentiaalista.

”Kun patentointiprosessi on käyty läpi, se tuo tietyn varmuuden myös sijoittajille siitä, että muut eivät ole patentoineet samaa asiaa. Toimintavapaus ja riskitön liiketoiminta ovat tärkeitä näkökulmia myös sijoittajille.”

Vannisen mukaan KNL Networks on nyt saavuttanut aika lailla sellaisen patenttisalkun kuin yhtiön liiketoiminnan kannalta on tässä vaiheessa järkevää tai mahdollista.

”Patenttisalkkumme ei ole kassakaapissa, vaan se on käytössä ja laitettu oikeisiin töihin. Se tuo patenteille lisää arvoa ja samalla enemmän mielenkiintoa koko yhtiötä kohtaan.”

Yhtiön visiona on olla teollisen internetin ja merenkulun digitalisaation edelläkävijä ja merkittävä tietoliikenneyhteyksien tarjoaja jo lähitulevaisuudessa. Globaalit markkinat ovat nyt hyvin auki, ja siellä on tarpeita paljon enemmän kuin tällä hetkellä on ratkaisuja.

”Meillä on oma merkittävä roolimme siinä, miten ja millä tavalla laivat kommunikoivat meriltä. Ja osaava IPR-kumppani on hyvä pitää tulevillakin laivamatkoilla mukana.”

CTO Teemu Vanninen - Kyynel & KNL Networks

Oulussa kehitetty HF-tiedonsiirtoteknologia, KNL Networks, on jo seilannut menestyksellisesti kaikilla maailman merillä, myös hyvin lähellä pohjoisnapaa. Kuvassa yhtiön perustaja, innovaatiojohtaja Teemu Vanninen.

Lue yrityksestä lisää: https://knl.fi/

Haluatko lisätietoa tietoliikenne- ja ohjelmistopohjaisten keksintöjen patentoinnnista?

OTA YHTEYTTÄ