Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista
Trademark Clearinghouse Official Agent

Ajankohtaista IPR-alalta

Hyvä nimi kannattaa suojata

26.06.2008

Artikkeli on julkaistu Suomi Mediaplanetin Yrittäjäksi-teemaliitteessä kesäkuussa 2008. Haastateltavana VT Ari-Pekka Launne, Kolster Oy Ab.

Teksti: Sara Marjanen

Yrityksen nimiasioita on syytä miettiä perusteellisesti, sillä hyvä nimi jää todennäköisimmin asiakkaiden mieliin. Toiminimi ja tavaramerkki ovatkin hyviä keinoja erottautua muista yrityksistä.

launne_IMG_3963_PH

- Nimiasiat ovat yritykselle erityisen tärkeitä kahdessa vaiheessa: yritystä perustettaessa ja tuotteita nimettäessä, tiivistää VT, tavaramerkkiasiamies Ari-Pekka Launne Kolster Oy:stä. Prosessissa on otettava huomiooon monia asioita, kuten nimen iskevyys ja erottuminen jo olemassa olevista.

Launneen mukaan nimi voi olla heikko tai vahva. Heikko nimi on vain toimintaa ja ehkä paikkakuntaa kuvaava. Heikot nimet eivät jää asiakkaiden mieleen ja lisäksi niitä on vaikea suojella kilpailijoilta. Vahvat nimet taas ovat fantasiasanoja - ne luovat mielikuvia ja ovat helppoja muistaa.

- Maailmassa on vain rajallinen määrä kirjainjonoja, jotka voidaan mieltää yrityksen tai tuotteen nimeksi, Launne huomauttaa. Tällöin saattaa käydä niin, että samoja tai samankaltaisia nimiä on jo olemassa. Ensiksi nimen rekisteröineellä on siihen käyttöoikeus. Nimiasioissa onkin oltava ajoissa liikkeellä.

Kun hyvän nimen on keksinyt, se kannattaa suojata. Tällöin oikeus nimeen on helppo osoittaa rekisteriotteella ja myös muut ovat velvollisia tietämään rekisteröinnistä. Toiminimi suojataan rekisteröimällä yritys Patentti- ja rekisteriahallituksessa kaupparekisteriin. Tuotteiden ja palveluiden osalta käännytään tavaramerkkirekisterin puoleen.

Yhä useammat yritykset toimivat myös internetissä. Tällöin nimeen liittyvä verkkotunnus on oleellinen osa kokonaisuutta ja myös se kannattaa rekisteröidä.

- Hyvä nimi on kullanarvoinen ja se tulee ehdottomasti suojata ajoissa, Launne muistuttaa.

Takaisin

Kolster Info

Kolster Info

Kolster Info on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä asiakas- ja sidosryhmälehtemme.

Lue lisää

Esitteet

Esitteet

Tutustu yritykseemme ja palveluihimme esitteiden välityksellä.

Lue lisää