

Kiinnostuitko palveluistamme?
Ota yhteyttä!Autamme tekemään viisaita suojauspäätöksiä. Taitava suojaus on palapelin rakentamista. Paras suojausstrategia syntyy, kun suojaus rakennetaan eri suojamuotoja tehokkaasti yhdistelemällä yrityksen tarpeista ja eri suojamuotojen tarjoamista mahdollisuuksista lähtien. Suojamuodot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne täydentävät toisiaan.
Usein henkisen omaisuuden suojaaminen yrityksen yksinoikeudeksi lähtee liikkeelle patentista. Patentti suojaa parhaiten itse teknologian ja varmistaa oman toimintavapauden. Samanaikaisesti olisi kuitenkin jo osattava arvioida muidenkin suojamuotojen soveltuvuus ja tarve.
Pelkkä teknologian suojaaminen ei yksin riitä, vaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on mietittävä myös keksinnön tuotteistamista, kaupallistamista ja brändin rakentamista. Tuotteiden muotoilu, tavaramerkki ja verkkotunnus ovat myynnin kannalta tärkeitä.
Mallioikeus, tavaramerkki ja verkkotunnus täydentävät patenttien suoja-alaa. Joissakin tapauksissa mallioikeus tai tavaramerkki voi olla yksinäänkin edullinen ja liiketoiminnan tarpeita hyvin palveleva suojausvaihtoehto.
Mallioikeus suojaa tuotteiden ja pakkausten omaperäistä muotoilua ja myös kolmiulotteisia tavaramerkkejä. Tuotteen ulkomuotoon perustuvaa mallisuojausta on mietittävä jo patentointivaiheessa, jotta uutuusvaatimus täyttyisi. Verkkotunnusten saatavuus on puolestaan varmistettava jo ennen toiminimen tai tavaramerkin valintaa.
Kannattaa muistaa, että patentti on voimassa enintään 20 vuotta, mutta tavaramerkki voi elää hyvän tuotteen kautta ”ikuisesti”. Myös rekisteröimättömillä oikeuksilla, kuten rekisteröimättömällä yhteisömallilla, vakiintuneella tavaramerkillä ja tekijänoikeuksilla voidaan suojata tuotetta.
Suojamuodon tai niiden yhdistelmien suunnittelussa kannattaa luottaa kokeneen asiantuntijan arvioon. Suojaus etenee hallitusti ja yrityksellesi hyödyllisellä tavalla alusta lähtien. Kokenut asiamies:
Hyvin suunniteltu suojaus tukee yrityksen liiketoimintastrategiaa. Kun tutkit ennen kuin toimit, vältät turhat IPR-riskit ja kustannukset.
Lue lisää
Hankittuja yksinoikeuksia on ylläpidettävä, valvottava ja puolustettava, jotta oma osaaminen ja investoinnit eivät siirry toisten hyödyksi. Liiketoimintaedut syntyvät pitkäjänteisellä työllä!
Lue lisää