20.2.2019

Enää ei riitä, että teemme patenttihakemuksia ja hoidamme asiakkaidemme muut suojaustarpeet. Olennaista on astua askel eteenpäin – ja silloin avautuvat kehittämisen mahdollisuudet, muistuttaa Kolsterin toimitusjohtaja Timo Helosuo.


”Jokainen uusi keksintö kehittää maailmaa”

Aikuiset lapseni kysyivät minulta äskettäin tiukan kysymyksen: miten Kolster osallistuu ilmastotalkoisiin?

Vastasin, että yritämme nopeuttaa uusien innovaatioiden kaupallistamista ja markkinoille saamista, jotta  niillä pystytään mahdollisimman nopeasti korvaamaan vanhaa teknologiaa. Uudet tuotteet ja palvelut ovat aina lähtökohtaisesti parempia ja ympäristöystävällisempiä kuin vanhat. Innovaatioiden olemukseen kuuluu, että ne tuovat maailmaan entistä parempia ratkaisuja. Tämä näkyy esimerkiksi autoissa: uudet ovat ilmaston kannalta selvästi parempia kuin vanhat.

Tätä kerroin edistäväni työssäni joka päivä. Sillä aina kun saamme markkinoille uusia keksintöjä, maailma muuttuu vähän puhtaammaksi.

”Olemme kumppani, emme liukuhihna”

Enää ei riitä, että osaamme tehdä patenttihakemuksia, rekisteröidä tavaramerkkejä tai varmistaa asiakkaidemme muut suojausmuodot. On otettava rohkeasti askel eteenpäin. Patentin lisäksi tarvitaan muutakin evästä, jos halutaan valloittaa maailma ja parantaa sitä – ja yhä useampi haluaa.

Työmme tärkein kysymys kuuluukin nyt: Mitä seuraavaksi? Kun patentti tai muu suojaus on hankittu, viimeistään silloin on mietittävä, mitä sillä halutaan saada aikaan. Kysymys herättelee miettimään merkityksiä, ei vain hakemuksentekosuoritusta. Mitä patentilla halutaan kehittää? Miten se palvelee yrityksen liiketoimintaa, markkinoita, ihmisiä, maailmaa?

Meidän tehtävämme on esittää asiakkaillemme nämä kysymykset. Kyse on entistä enemmän tulevaisuuden ratkaisujen strategisesta räätälöinnistä. Me emme ole patenttihakemusten liukuhihna, vaan kumppani, joka auttaa miettimään, miten omille innovaatioinvestoinneilleen voi saada parhaan tuoton. Tämä on usein yrityksen kohtalonkysymys. Itse voi olla vaikea nähdä, mitä eniten tarvitsee – ja tässä haluamme olla yritysten apuna.

”Muutamme IPR-alaa sisältäpäin”

Suuri osa innovaatioista pohjautuu johonkin aiempaan keksintöön. Kehittäminen alkaa usein siitä, että asioita katsotaan uudesta kulmasta tai uudella sovellusalueella. Uutta kulmaa kaivataan nyt erityisesti automaation, robotiikan ja tekoälyn viisaaseen valjastamiseen myös IPR-alan sisällä. Tätäkin kehitettäessä on kysyttävä se tärkeä kysymys: Mitä seuraavaksi?

Uusi teknologia ei ole itseisarvo, vaan sen merkitys on mietittävä strategisesti ja käytäntöön tuoden. Vain siten se saadaan parhaalla mahdollisella tavalla palvelemaan ihmisiä. 

”Ohjaamme laivan itse uudelle reitille”

Alkanut vuosi on myös Kolsterin 145-vuotisjuhlavuosi. Huikea menneiden sukupolvien työ on luonut toiminnallemme perustan, jonka pohjalta meidän on hyvä katsoa kauas ja hahmottaa viisaasti tulevaisuutta.

Parempi maailma ei synny rajoittamalla vaan kehittämällä. Ja tämä sisältää suuria mahdollisuuksia koko IPR-alalle.

Olemme mieluummin itse ohjaamassa laivaa uudelle reitille kuin seisomme rannalla katsomassa laivan lähtöä. Me valitsemme reitin ja haluamme olla avaamassa sitä muillekin.

Ota yhteyttä

Timo Helosuo
timo.helosuo@kolster.fi
+358 40 5761659

By Kolster

UUSIMMAT

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat uusinta tietoa IPR-alalta.