Skip to content

Kiinan mahdollisuudet piilevät kovassa kilpailussa

05.07.2019

5.7.2019

Innovatiivisuus on suomalaisten yritysten valtti. Uhkakuvamme on kuitenkin muuttua tuotekehityksen alihankkijamaaksi, kun teknologian jättivallat, kuten Kiina, rynnistävät samoille markkinoille ja vahvistavat omaa IP-osaamistaan. Kovassa kilpailussa auttaa oma timanttiseksi hiottu IPR-strategia ja haastavaan markkinaan kannattaa suhtautua ennen kaikkea mahdollisuutena, kirjoittaa Kolsterin eurooppapatenttiasiamiehes.

Bloombergin vuoden 2019 innovaatioindeksin mukaan Suomi on maailman kolmanneksi innovatiivisin maa. Indeksi listaa eri maiden talouksia muun muassa tutkimus- ja kehitysrahoituksen, korkean teknologian yritysten ja patenttien määrän perusteella. Tämä on loistava lähtökohta suomalaisille yrityksille kurkottaa uusille markkinoille.

Pelkkä innovatiivisuus ei kuitenkaan takaa markkinaosuuksia. Taloustutkimuksella teettämämme tutkimuksen mukaan suomalaiset yrityspäättäjät eivät koe Kiinaa uhkana. Tulos on IPR-asiantuntijan näkökulmasta todella yllättävä ja hälyttäväkin, kuten toimitusjohtajamme Timo Helosuo tiedotteessa pohtii:

”Kiina on jo ottanut patenttiveturin roolin maailmantaloudessa ja todellinen uhkakuva on, että Suomi muuttuu Intian kaltaiseksi alihankkijaksi. Olemme olleet innovatiivinen maa, mutta ostetaanko meiltä jatkossa vain tuotekehitystyötä ja yritysten todellinen arvo eli immateriaalioikeudet patenttien sekä tavaramerkkien muodossa siirtyvät ulkomaiseen omistukseen?”

”Jos Kiinaa ei koeta uhkana, olisiko se sittenkin mahdollisuus?”

Kiinassa haetaan yli miljoonaa patenttia vuodessa eli kolme kertaa enemmän kuin koko Euroopassa. Lisäksi patentointia tuetaan julkisin varoin antamalla patentteja vastaan erilaisia verohelpotuksia ja avustuksia. Esimerkiksi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit toteaa, että vaikka kiinalaisten patenttien laatu herättää välillä kysymyksiä, Kiinan tuotekehitys- ja tutkimustoiminta on vahvaa, eikä maan teknologista kehitystä kannata vähätellä.

Kiinalaiset hakevat patentteja suurimmaksi osaksi Kiinassa, mutta kiinalaisten patenttihakemusten määrä kasvaa koko ajan myös Euroopassa. Tämä totta kai tarkoittaa, että tulevaisuudessa kiinalaisilla yrityksillä on patentteja Euroopassa. Ne rajoittavat myös pelkästään Euroopassa toimivien yritysten toiminnanvapautta.

Yritysjohtajan kannattaakin katsoa muutama vuosi eteenpäin, vaikka Kiina ei juuri tällä hetkellä vaikuttaisi oman liiketoiminnan kannalta haastajalta. Kiina nimittäin haluaa olla teknologiajohtaja monilla aloilla ja tekee kaikkensa päästäkseen tavoitteisiinsa. Yksi niistä on olla AI-teknologian johtava supervalta vuoteen 2030 mennessä.

Kiinalaisyritykset haluavat Euroopan markkinoille ja kauppasota Yhdysvaltojen kanssa vauhdittaa liikettä entisestään. Lähivuosina näemme varmasti erittäin vahvoja elektroniikka-, auto- ja tietokoneohjelmabrändejä, joiden IP-koti on Kiinassa.

Mutta mahdollisuus piileekin juuri kovassa kilpailussa! Kiinan korkea ambitiotaso pakottaa muut maat panostamaan tuotekehitykseen. Innovaatiokisan ratkaisevat hyvin suojatut IP-oikeudet.

”Varaudu tulevaan, suojaa oma teknologiasi/tuotekehityksesi”

Suomalaisilla yrityksillä on onneksi monia IP-maailman työkaluja, joilla oman tuotekehityksen ja innovoinnin helmet voidaan suojata. Koska taloutemme perustuu yhä vahvemmin tietoon, on tärkeää ymmärtää, miten teknologiaosaaminen voidaan tuoda näkyväksi ja miten sen käyttöä ja hyödyntämistä hallitaan. Patentit ovat tässä tärkeä työkalu.

Pohjimmiltaan patentti on mekanismi, joka mahdollistaa teknologian käytön kontrolloinnin. Kiinalaiset yritykset ovat kärkisijoilla etenkin tekoälyyn ja 5G-verkkoihin liittyvien patenttihakemusten määrässä. On siis luonnollista olettaa, että tulevaisuudessa kiinalaisilla on myös merkittäviä mahdollisuuksia patenttien haltijoina kontrolloida näiden teknologioiden käyttöä. Tämä vaikuttaa tietysti myös suomalaisten yritysten toimintavapauteen.

Tulevaisuuteen voi varautua suojaamalla oma teknologia ja pitämällä näin kontrolli omissa käsissä. Patentit osoittavat teknologian omistajuutta: IP-oikeuksien omistamisen kautta yritys voi joko kieltää muilta teknologian hyödyntämisen tai tehdä lisenssisopimuksia eli päättää, miten ja millaista korvausta vastaan muut voivat teknologiaa hyödyntää omassa toiminnassaan.

”Kiinan liiketoimintaympäristö on haastava ja täynnä potentiaalia”

Kiinan IP-ympäristö on ollut olemassa vasta noin 40 vuotta. Tässä ajassa on tapahtunut huikea kehitys. Kiina on tehnyt paljon yhteistyötä muun muassa Euroopan patenttiviraston kanssa ja pyrkii jatkuvasti kouluttamaan IP-alan viranomaisia ja omaksumaan parhaita toimintatapoja. Vaikka Kiinaa voidaan helposti pitää IPR-oppipoikana, sen IP-ympäristö on kehittynyt hurjaa vauhtia kohti globaalien standardien tasoa.

Olisi sinisilmäistä väittää, että Kiina on ulkomaisille yrityksille helppo markkina. Kiinassa IP-loukkausten määrä on suuri, eikä paikallinen lainsäädäntö ole kaikilta osin linjassa eurooppalaisten IPR-järjestelmien kanssa. IP-loukkauksien oikaiseminen voi olla haastavaa ja oikaisuprosesseissa on voinut olla protektionismin piirteitä. Hyvällä varautumisella ja kunnollisella IPR-strategialla voi kuitenkin lähteä markkinalle luottavaisin mielin. Kiinan hallinnolla on vahva viesti: IP-oikeuksia on kunnioitettava. Oikeusjärjestelmän kehittyminen auttaa myös ulkomaalaisia yrityksiä Kiinan markkinoilla.

Paikallisten toimintatapojen ja -ympäristön tuntemus on äärimmäisen tärkeää. Meillä Kolsterilla on ollut jo pitkään hyvä yhteistyökumppaniverkosto Kiinassa. Lisäksi viime vuonna perustettu oma paikallinen toimistomme Kolster China Desk on lisännyt ymmärrystämme Kiinan IP-ympäristön erityispiirteistä.

OTA YHTEYTTÄ