23.1.2019

Kansainvälinen maalinvalmistaja Teknos on huikealla kasvu-uralla. Se rakentaa IPR-strategiaansa pitkäjänteisesti luottaen toisen perinteikkään perheyrityksen Kolsterin vahvaan kokemukseen.

Teknoksen ja Kolsterin yhteistyö TEKNOS®-brändin suojauksessa alkoi lähes 60 vuotta sitten. Kasvun ja kansainvälistymisen myötä yhteistyö on syventynyt tiiviiksi kumppanuudeksi, jota molemmat osapuolet arvostavat.

”Perheyrityksessä jatkuvuus on tärkeä arvo, ja pyrimme aktiiviseen yhteistyöhön paikallisten perheyritysten kanssa. Kolster tuntee yhtiömme suojaushistorian ja toimialan. Pidän sitä erittäin tärkeänä IPR-asioiden hoidossa ja brändimme arvon kasvattamisessa”, Teknoksen tavaramerkkisalkusta ja brändistä vastaava markkinointi- ja viestintäjohtaja Minna Koistinen kertoo.

Minna Koistinen-Teknos

Eurooppatavaramerkkiasiamies Kristiina Kaislisto on hoitanut kuusitoista viime vuotta Teknoksen brändin suojausta ja tavaramerkkivalvontaa yhdessä muun Kolster-tiimin kanssa.

”Pitkä yhteistyö tuo tehokkuutta ja näkemystä IPR-asiantuntijankin työhön. Kun olen syvemmin liiketoiminnan hermolla, voin olla paremmin hyödyksi sekä tuoda esiin uusia ideoita ja ajatuksia IPR-näkökulmasta.”

Eurooppatavaramerkkiasiamies Kritiina Kaislisto

”Saimme logolle ja brändille kattavan suojan”

Vahva tuotekehitys ja ongelmia ratkaisevat innovatiiviset tuotteet ovat TEKNOS®-brändin ydin yhtiön perustamisesta lähtien. Jo yhtiön nimikin sisältää ajatuksen teknisestä osaamisesta.

TEKNOS®-brändi syntyi vuonna 1948 Espoon Tuomarilassa vanhalla maatilalla, jonka kanala kunnostettiin tuotekehityslaboratorioksi ja ensimmäiseksi maalitehtaaksi. Kanalan suojissa syntyi yhtiön ensimmäinen tuote, TUOMO-kaseiiniväri. Heti seuraavana vuonna kehitettiin innovatiivinen ja yhä markkinoilla oleva ruosteenestomaali FERREX®, joka ratkaisi vuotavien kattojen ongelman ja herätti ulkomaistenkin asiakkaiden kiinnostuksen. Tuotetta mukana kehittämässä ollut Osmo Kiikka lähti perheineen viemään yritystä kohti menestystä.

FERREX® on myös yhtiön historian ensimmäinen tavaramerkillä suojattu tuotemerkki. Kolster haki tuotenimelle rekisteröintiä vuonna 1959, mistä alkoi vuosikymmenten läpi jatkunut yhteistyö.  

”Tänä päivänä Teknoksella on jo satoja tuotemerkkejä, ja toimimme yli 20 maassa Euroopassa, Aasiassa ja USA:ssa. Yhtiö on ponnistanut 70 vuodessa kanalasta globaaliksi toimijaksi”, Minna Koistinen kuvaa.

Teknos vaalii syntytarinaansa yrityksen logossa, jossa maalipensseli esitetään kukon muodossa.

”Meille on tärkeää, että kukkologomme ja TEKNOS®-brändi on suojattu kattavasti kaikissa niissä maissa, missä meillä on liiketoimintaa. Olemme rekisteröineet tavaramerkeiksi myös kaikki meille tärkeät tuotemerkit, jotta ne tukevat kansainvälistä kasvuamme”, Minna Koistinen avaa yhtiön laajaa suojausstrategiaa. 

Vuosi sitten yrityksen olemassaolon tarkoitus kiteytettiin sekin osaksi bränditarinaa ja suojattiin yhtenä brändin peruskivistä, kun sloganille We make the world last longer® haettiin kotimaista ja kansainvälistä tavaramerkkirekisteröintiä.

”Kasvatamme ja huollamme tavaramerkkisalkkua”

Perheyrityksen ensimmäinen sukupolvi loi vahvan pohjan liiketoiminnalle Suomen markkinoilla, ja Kolsterin suojaamat brändit, kuten VISA® ja KIRJO®, tulivat suomalaisille tutuiksi.

Vuodesta 1986 lähtien liiketoiminta laajentui voimakkaasti Euroopassa, mikä synnytti tarpeen brändin ja kasvavan tuotevalikoiman suojaukseen kansainvälisillä markkinoilla. Sittemmin yhtiö on kasvanut ja kansainvälistynyt nopeasti yritysostojen kautta. Teollisuuden ja rakentamisen ammattilaisten tarpeisiin kehitetyt monet tuotteet, kuten AQUATOP® ja INERTA®, ovat nousseet yhä tärkeämmiksi tuoteryhmiksi. 

Tuotebrändien ja tavaramerkkisalkun hallintaan on tullut lisähaastetta, kun yritysostoissa kukkologon alle on siirtynyt yhä uusia tuotemerkkejä. Kolsterin asiantuntija-apua on tarvittu IPR-omaisuuden selvityksissä ja arvioinneissa sekä tavaramerkkioikeuksien siirroissa hallitusti Teknos-yhtymälle tai uusiin perustettaviin tytäryhtiöihin.   

”Olemme pitäneet järkevänä keskittää kasvavan määrän tavaramerkkejä yhden luotettavan ja kokeneen kumppanin hallinnoitavaksi”, Minna Koistinen sanoo.

Kolster-tiimi on pitänyt hyvää huolta siitä, että tavaramerkkisalkkua on laajennettu, ylläpidetty ja karsittu liiketoimintaa tukevalla tavalla yhtiön kasvupyrähdyksissä sekä satojen tuotteiden elinkaaren eri vaiheissa.

”Olemme olleet todella tyytyväisiä saamaamme palveluun ja asiantuntemukseen. Kolsterin hoidossa globaalin tavaramerkkisalkun hallinnointi on sujunut mallikkaasti. Ilman Kolsterin apua emme pystyisi hallitsemaan tätä laajaa kokonaisuutta.”

Teknos_Kukkologo_7:5

”Valvomme oikeuksia ja puolustamme brändiä”

Oma brändi on Teknoksen tärkein omaisuus. Siksi tavaramerkkien loukkauksiin puututaan määrätietoisesti ja brändiä puolustetaan aktiivisesti.

”Valvomme virallisten tavaramerkkirekistereiden kautta, että kilpailijat eivät pysty rekisteröimään Teknoksen tavaramerkkien kanssa sekoitettavissa olevia tai liian samankaltaisia merkkejä. Teknoksen oma jälleenmyyntiverkosto ja tytäryhtiöt puolestaan valvovat aktiivisesti markkinoille tulevia tuotteita ja raportoivat loukkauksista, jotka tulevat meille edelleen selvitettäviksi ja ratkottaviksi”, Kristiina Kaislisto kertoo.

Tavaramerkki- ja markkinavalvonnan ansiosta haitallisiin rekisteröinteihin tai väärinkäytöksiin on päästy puuttumaan ajoissa.

”Iso tavaramerkkisalkku ja toimiminen laajasti EU-alueella ja sen ulkopuolella tuottaa väistämättä konflikteja. Lähes aina niihin löytyy kuitenkin sovinnollinen ratkaisu. Tälläkin hetkellä hoidossani on noin kymmenen EU-tavaramerkkiväiteasiaa, joihin haen Teknoksen edun mukaista parasta ratkaisua”, Kristiina Kaislisto toteaa.

”Strategiapohdinnoissa yhteistä sparrausta”

Päivittäisessä yhteistyössä Minna Koistinen arvostaa sitä, että asiat ratkaistaan nopeasti keskustellen.

”Meillä on hyvä keskusteluyhteys. Tapaamme säännöllisesti kvartaaleittain ja käymme systemaattisesti läpi isompia linjauksia.”

Vuonna 2017 Teknos teki historiansa suurimman yrityskaupan ostamalla Feyco Treffert -yhtiön, jolla on liiketoimintaa Euroopassa, Aasiassa ja USA:ssa. Viime syksynä Teknos osti lisäksi Kiillon parkettilakkaliiketoiminnan.

”Kauppoihin on liittynyt paljon hallinnollista työtä, jota Kolster on hoitanut meille kuluneen vuoden aikana aktiivisesti. Sparrailin Kristiinan kanssa myös kustannusvaikutuksia ja mahdollisia IPR-riskejä, joita yhtymän tai tytäryhtiöiden nimiin siirrettäviin tuotemerkkeihin ja patentteihin voi liittyä eri toimintamalleissa.”

Teknos on juuri viimeistellyt lähivuosien liiketoimintansa kasvustrategian, joka valaa perustan myös IPR-strategialle.

”Pohdimme, miten IPR-strategian on muututtava tilanteessa, jossa olemme entistä vahvemmin myös Aasian ja Yhdysvaltojen haasteellisilla markkinoilla. Se vaatii meiltä yhä enemmän priorisointia ja strategisia valintoja. Tässä asiantuntevan kumppanin rooli on todella tärkeä, se auttaa meitä toimimaan entistä tehokkaammin globaaleilla markkinoilla.”

Teknos


Haluatko lisätietoja brändin suojauksesta tai tavaramerkkivalvonnasta?

 Ota yhteyttä

Kristiiina Kaislisto
kristiina.kaislisto@kolster.fi
+358 50 5242416

By Kolster

UUSIMMAT

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat uusinta tietoa IPR-alalta.