Skip to content

Hauki vai barramundi? Rapalan innovatiiviset uistimet houkuttavat kaloja ja kalastajia kaikkialla maailmassa

11.05.2020

11.5.2020

Mustekala pitää samettisesta pehmeydestä ja barramundin vieheen on kestettävä mopoauton paino. Maailman suurin uistinvalmistaja Rapala tuntee kalat ja innovoi jatkuvasti uusia tuotteita kalastajien iloksi. Nyt uusia innovaatioita siivittävät ympäristökysymykset. Kehityspäällikkö Juha Siirtola tuntee Rapalan keksinnöt yli 30 vuoden ajalta ja tietää, miten tärkeää on hoitaa IPR-asiat hyvin.

”Omat tuoteinnovaatiot ovat ehdottomasti Rapalan menestyksen ja 270 miljoonan euron vuosiliikevaihdon isoin tukijalka. Niissä keskeistä on uistinten toiminnallisuus, hyvä käytettävyys, kaloja ja kalastajia kiehtova ulkonäkö sekä uudet luontoystävällisemmät materiaalit”, Juha Siirtola kertoo.

Hän koordinoi Rapala VMC -konsernin patentointitoimintaa ja työskentelee Asikkalan Vääksyssä Suomen-tuotekehitystiimissä. Rapala sai alkunsa jo vuonna 1936, kun kalastaja Lauri Rapala kehitti haavoittuneen kalan vaappuvaa liikettä matkivan ja petokaloja houkuttavan vaappu-uistimen. Siitä lähtien Vääksyssä on keksitty ja kehitetty uusia uistimia kalastajien iloksi ja hyödyksi.

Merkittävin osa konsernin uusien tuotteiden suunnittelusta on keskitetty Vääksyyn – sieltä johdetaan myös Aasian ja muiden globaalien markkinoiden kalastustarvikkeiden tuotekehitystä.

”Pääsääntöisesti Rapalan patenttihakemukset tulevat tästä uistinten kehitystyöstä, jota tehdään Suomessa”, Siirtola sanoo.

Rapala VMC_Kehityspäällikkö Juha Siirtola

Kehityspäällikkö Juha Siirtola, Rapala VMC

Rapalan tuhkimotarina: Asikkalasta suoraan Amerikan markkinoille

Rapalan matka Asikkalasta yhtiön isoimmille vientimarkkinoille Pohjois-Amerikkaan alkoi Helsingin olympialaisista vuonna 1952. Kisaturistit veivät Rapala-vaappuja tuliaisina Amerikkaan, ja maine alkoi levitä kalastajien keskuudessa. Vienti Pohjois-Amerikkaan aloitettiin vuonna 1959 amerikkalaisten toiveesta. Kun Life-lehti vuonna 1962 esitteli Rapala-vaappuja numerossa, joka käsitteli myös Marilyn Monroen kuolemaa, kysyntä räjähti miljoonaluokkaan.

Nykyisin Rapala VMC valmistaa vuosittain 20 miljoonaa viehettä, ja niillä rikotaan toistuvasti kalastusennätyksiä. Rapalan kalastustarvikkeita myydään 140 maassa, ja omien jakeluyhtiöiden verkosto on alan kattavin. Rapala työllistää 2 600 henkilöä 42 maassa. Suomen lisäksi päätuotantolaitokset sijaitsevat Ranskassa, Virossa, Venäjällä, Englannissa ja Indonesiassa.

Siirtolan mukaan Rapalan tuotteita suojaa kopioinnilta erityisesti kattava omien jakeluyhtiöiden verkosto.

”Tällaiseen jakeluketjuun on vaikea päästä kopiotuotteilla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa isoimmalle asiakkaalle, maailman suurimmalle vähittäiskauppaketju Walmartille, tuotteet menevät ainoastaan Rapalan oman jakeluyhtiön kautta.”

Ainutlaatuiset tuotteet on tärkeää suojata myös patentein.

Rapala XRSCP14_ARB

Patentointi on kumulatiivinen prosessi − yhden kumppanin strategia on toimivin

Kun Juha Siirtola aloitti Rapalalla, yhtiöllä ei ollut vielä yhtään patenttia. Hän on ollut mukana käynnistämässä yhtiön patentointitoimintaa, ja ollut itse keksijänä kaikkiaan kuudessa Rapalan uistinpatentissa.

Rapalan ja Kolsterin yhteistyö alkoi vuoden 2012 paikkeilla, kun Rapala-konserni osti ruotsalaisen Moran jääkairatuotannon. Moralla oli jääkairoihin liittyviä patentteja, jotka oli hoitanut Kolsterin partneri Ruotsissa. Ne piti siirtää Rapalalle, ja yrityksellä oli tarvetta muuhunkin säännölliseen IPR-toimintaan, kuten ennakkotutkimuksiin ja kilpailijakentän patenttikartoituksiin.

”Kolster antoi kokonaisuudesta hyvän tarjouksen, joten keskitimme patenttiasioiden hoidon, uusien patenttihakemusten laadinnan ja Rapalan patenttisalkun hallinnan Kolsterille. Se on osoittautunut hyväksi valinnaksi”, Siirtola kertoo.

Hänen mukaansa patentointi on kumulatiivinen ja kahdensuuntainen oppimisprosessi, jossa on etua siitä, että patenttiasiat on keskitetty yhdelle kumppanille.

”Kumppanuus on parhaimmillaan, kun tunnemme toisemme niin hyvin, että patenttikumppani osaa heti kysyä oikeita kysymyksiä ja neuvoa, miten päästään hyvään lopputulokseen. Saamme hyvää palvelua, kun patenttikumppani ymmärtää hyvin toimialan, toisiinsa linkittyvät tuotteet, patentit, kilpailutilanteen ja yrityksen tarpeet.”

Rapala_SSDR16_TRL

Ennakkotutkimukset ja patenttiselvitykset ohjaavat tuotesuunnittelua

Kalastustarvikkeiden ja monien muiden vapaa-ajan tuotteiden elinkaaret ovat melko lyhyitä, joten patentointia ei perinteisesti ole tehty kovin aktiivisesti. Rapalallakin patentoidaan maltillisesti tuoteinnovaatioita, jotka kestävät aikaa.

”Tuotteiden elinkaaret ovat nykyisin selkeästi entisestään lyhenemässä, joten tämän hintaluokan tuotteissa on harkittava tarkasti hyötyä ja sitä, mihin innovaatioihin patentti-investointi on mahdollista tai järkevää tehdä.”

Sen vuoksi uistinten tuotekehityksessä ja patenttisuojauksessa erilaiset patenttitutkimukset ovat Siirtolan mukaan Rapalalle vähintään yhtä tärkeitä kuin uudet patenttihakemukset.

”Uusien tuoteideoiden ennakkotutkimukset ovat merkittävä tukitoiminto omalle tuotesuunnittelulle ja strategisten suojauspäätösten tekemiselle. Meidän on oltava tarkkoja, ettemme vie liian pitkälle tuotekehitysprojekteja, joissa vastaan voi tulla patenttiesteitä.”

Ennakkotutkimusten lisäksi Kolster Tampereen patenttitiimi on tehnyt Rapalalle erilaisia täsmäselvityksiä ja patenttihakuja sekä analysoinut saatavilla olevaa patenttitietoa, kilpailijoiden suojauksia, toimialan patenttimaisemaa ja toimintavapautta.

”Erityisesti patentoinnin nykyinen pääyhteyshenkilömme Sinikka Veittola on tehnyt meille säännöllisesti patenttihakuja kilpailijakentältä. Olemme saaneet nopeasti patenttiasiamiehen analysoimaa tietoa siitä, mitä meille tärkeillä teknologia-alueilla tapahtuu.”

Rapala_XRPT20_RTL

Liikkuva painorakenne yksi merkittävimmistä uistinkeksinnöistä

Rapala on kehittänyt erityisesti uistinten toiminnallisuutta ja käyttömukavuutta. Uistinten aerodynamiikka eli se, miten ne lentävät ilmassa, on erityisen tärkeää pienissä ja keskikokoisissa uistimissa. Ne ovat volyymituotteita, joita käyttää laaja harrastuskalastajien joukko lapsista vaareihin. Näihin uistimiin liittyy myös yksi Rapalan merkittävimmistä patenteista ja teknisistä ratkaisuista: siirtyvä painomekanismi.

Siirtyvä paino ratkaisee merkittävän ongelman uistinten erilaisissa käyttötilanteissa. Kun uistin ui eteenpäin, sen sisällä olevan painon kuuluu olla mahdollisimman edessä, jotta pää painuu vähän alaspäin ja pyrstö ui nätisti. Heitettäessä painon pitää olla ihan uistimen perällä, jotta se lentää hyvässä asennossa.

”Se on kätevä rakenne, joka soveltuu hyvin moniin tuotteisin. Patentti on ollut voimassa jo 15 vuotta ja se on meille edelleen hyvin merkittävä.”

Eroon lyijystä ja muovista – ympäristönäkökulma kirittää uusiin innovaatioihin

Tulevaisuudessa patenttien merkitys kasvaa. Ympäristötietoisuus on lisääntynyt viime vuosina myös harrastuskalastuksessa, ja Rapala on innovoinut uusiin tuotteisiinsa raskasmetalleja korvaavia uusia materiaaleja.

”Olemme jo korvanneet vuosien saatossa 85 prosenttia lyijystä uusilla materiaaleilla, ja tämän vuoden aikana pyrimme luopumaan lyijypainoista kaikissa Rapala-tuotteissamme.”

Rapala pyrkii vähentämään myös muovien kertymistä vesistöihin.

”Olemme tehneet jo yli kolmen vuoden ajan tutkimusta materiaaleista, joista on mahdollista valmistaa muovimateriaalia korvaavia tuotteita ja komponentteja. Tämä tulee olemaan yksi iso harppaus uistinvalmistuksessa, ja näihin uusiin materiaaleihin liittyy myös Rapalalle tärkeitä uusia patenttihakemuksia.”

Tuotekehitysprojekti ja siihen liittyvät patentit ovat olleet Rapalalle viime vuosien iso ponnistus. Projektiin kytkeytyy myös ulkomainen materiaalitoimittaja, jonka tutkimuslaboratorio on ollut hankkeessa mukana suomalaisten tutkijoiden lisäksi. Tällä hetkellä kehitystyötä tehdään Rapalan omassa materiaalilaboratoriossa.

Patenttiasiamies Sinikka Veittola on hoitanut varsinaista patenttihakemusprosessia ja patenttiselvityksiä, ja Kolsterin IPR-lakimies Hannes Kankaanpää on auttanut yhteiskeksinnön patenttioikeuksiin liittyvissä neuvotteluissa, sillä keksijöinä on nimettynä myös Rapalan ulkopuolisia tutkijoita sekä Suomesta että ulkomailta.

”Hanneksen apu oli merkittävä näissä neuvotteluissa ja yhteisomistussopimuksen laatimisessa. Materiaalitoimittajalla oli myös oma lakimies ja patenttitoimisto mukana projektissa heidän päässään. Hanneksella oli hyviä ja rakentavia ehdotuksia, ja pääsimme sopimusneuvotteluissa hienosti eteenpäin ja hyvään lopputulokseen.”

Rapala_XRPT20_ROL_ennätyssaalis

Hauki vai barramundi – eri markkinoilla on erilaiset tarpeet

Rapalan kilpailukyky globaaleilla markkinoilla pohjautuu hyvään paikallistuntemukseen. Erilaisille kaloille ja markkinoille eivät toimi samanlaiset vieheet, ja tottumuksetkin ovat erilaisia. Suomessa isoin volyymi tulee ahventen, haukien ja kuhan mökkikalastuksesta, kun taas Amerikassa on paljon catch and release -kalastusta. Siihen on ihan omat tekniikkansa ja välineensä.

Rapalan patenttisalkussa on myös uistinten ulkonäköön liittyviä patentteja, jotka vastaavat erilaisten kalalajien tai kalastajien mieltymyksiin. On esimerkiksi kerrosrakenteita, joissa uistimeen on tehty erilaisia kirkkaita, kovia tai pehmeitä rakenteita, joilla saadaan aikaiseksi 3D-efektiä.

”Tuote myydään ensin ulkonäöllä. Hyvä käytettävyys selviää, kun kalastaja on saanut tuotteen käyttöönsä. Nämä tukevat toisiaan.”

Esimerkiksi Aasiassa ja Japanissa mustekaloja houkutellaan vieheillä, joissa on tekstiilipinnoitus. Mustekala tunnustelee mielellään lonkeroillaan viehettä, jossa on samettisen pehmeä nukkapinta.   

Trooppisissa vesissä elävät kalat ovat aktiivisempia kuin kylmissä vesissä. Esimerkiksi Australiassa on äärimmäisen vahva kala barramundi. Sen kalastukseen käytetään tyypillisesti melko pieniä vieheitä, mutta niiden pitää olla niin kestäviä, että niillä voi hinata vaikka mopoautoa.

”Rapalan visiona on tuottaa luontoelämyksiä kaikenlaisille kalastajille. Tämän vision toteuttamisessa innovatiivisuus ei ole ainakaan vähenemässä.”

Rapala tuottaa luontoelämyksiä

Haluatko selvittää oman innovaatiosi patentointimahdollisuuksia tai tietyn teknologia-alueen patenttimaisemaa? Tarvitsetko asiantuntijan apua IPR-liitännäisissä sopimuksissa?

OTA YHTEYTTÄ

Sinikka Veittola
Associate Partner, Patent Attorney
sinikka.veittola@kolster.com
050 344 4687

Hannes Kankaanpää
Counsel, IP & Technology Law, Licensed Legal Counsel
hannes.kankaanpaa@kolster.com
040 920 8703

 

LUE LISÄÄ

Näin hyödyt ennakkouutuustutkimuksesta

Varmista toimintavapaus ja turvaa oma liiketoimintasi

Yhteisomisteinen keksintö vaatii omanlaisensa sopimuksen

Hyvään patenttihakemukseen kannattaa sijoittaa

Patenttisuojaus on investointi tuotteen markkinaosuuteen