Skip to content

Loukattiinko IP-oikeuksiasi? Asiantuntija neuvoo, kuinka selvität ja ehkäiset loukkauksia

27.04.2021

IP-loukkausten kirjo yltää lähes huomaamattomista rikkeistä härskeihin kopioihin. Kokoluokasta riippumatta loukkausten toteaminen ja käsittely edellyttävät asiantuntevaa ja nopeaa toimintaa. IP-lakimiehemme Sanna Häikiö kertoo, kuinka loukkaustapauksissa toimitaan ja miten niihin voi varautua etukäteen.

Miten loukkauksen voi havaita?

Mahdollisen loukkauksen voi huomata itse tai yritys voi saada sen tietoonsa esimerkiksi työntekijänsä tai yhteistyökumppaninsa kautta. Kolsterin asiantuntijat saavat ilmoituksia loukkauksista lähes päivittäin.

Kyseessä voi olla pelkkä epäilys loukkauksesta, kuten yksinoikeudella suojatun teknologian luvaton hyödyntäminen, toisen tavaramerkin tai siihen sekoitettavissa olevan tavaramerkin luvaton käyttö tai vaikkapa tekijänoikeussuojaa nauttivan tuotteen jäljittely. Räikeissä tapauksissa loukkaaja esimerkiksi käyttää identtistä logoa markkinoinnissaan tai hyödyntää samanlaista muotoilua kuin mallioikeudella suojatussa tuotteessa.

Aina kyse ei ole suorasta ja identtisestä kopiosta tai yksiselitteisestä yksinoikeuden loukkauksesta, sillä myös jossain määrin samanlainen ja suojattuun tuotteeseen sekoitettavissa oleva tuote voi loukata IP-oikeuksia. Loukkaus ei välttämättä ole aina tahallinen ja tuottamuksen aste vaihtelee.

Loukkausten arviointi on tapauskohtaista. Se riippuu paljon loukkauksen asteesta ja toisaalta loukatun yksinoikeuden luonteesta. Tavaramerkin kaltaisten oikeuksien loukkaus on helpompi osoittaa kuin esimerkiksi tekijänoikeuden loukkaus, jossa jo pelkästään tekijänoikeussuojan edellytysten täyttyminen voi olla tulkinnanvaraista.

Loukkausepäilyistä ja siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa kannattaa edetä, voi kysyä Kolsterin asiantuntijoilta maksuttomassa konsultaatiossa. Voit varata ajan verkkosivujemme chatin kautta.

Miten toimia, jos…

… joku loukkaa IP-oikeuksiasi?

Nopea reagointi on aina suositeltavaa loukkaustapauksissa. Ensin on kuitenkin syytä varmistua asiantuntijan avulla, että kyse on oikeasti IP-oikeuksiesi loukkauksesta. Perusteeton syyttely ja korvausten vaatiminen voi kalahtaa omaan nilkkaan. Monessa tilanteessa on suositeltavaa arvioida, onko loukkaustilanne mahdollista ratkaista sovinnollisesti ja rakentavasti neuvottelemalla, sillä loukkaus ei aina ole tahallisesti aiheutettu. Jos sovinnolle ei ole edellytyksiä, vakavimmissa tapauksissa loukkausasia, kielto loukkaavan toiminnan jatkamisesta ja mahdolliset vahingonkorvauskysymykset voidaan viedä viime kädessä tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Tavaramerkkiloukkauksissa selvitetään ensin loukkaavan ja epäillyn loukkauksen kohteena olevien merkkien taustat, olennaiset piirteet ja muun muassa suojapiirit. Sen jälkeen tehdään tarkempi loukkausanalyysi ja arvioidaan käytettävissä olevat oikeussuojakeinot.

Patenttiloukkauksissa markkinoilla voi olla tuotteita, joissa on hyödynnetty oikeudettomasti yksinoikeudella suojattua patentoitua ratkaisua. Aina ei ole saatavilla suoraa todistusaineistoa, kuten jos loukkaaviksi epäillyt tuotteet nähdään vain markkinointimateriaaleissa. Silloin on kaivettava lisää tausta-aineistoa. Potentiaaliselta loukkaajalta tiedustellaan perusteita heidän oikeuteensa myydä ja markkinoida kyseistä teknologiaa ja selvitetään, ovatko he tietoisia olemassa olevasta patentista. 

Kun loukkaus on varmistettu, loukkaajalle lähetetään varoituskirje ja vaaditaan tilanteen mukaisesti loukkauksen välitöntä lopettamista ja mahdollisia muita seuraamuksia. Usein loukkaustilanteet johtavat sovitteluun ja osapuolten allekirjoittamaan sovintosopimukseen, jossa sovitaan tilanteen ratkaisemisesta, mahdollisista korvauksista ja jatkotoimista. Jos sovinnon edellytyksiä ei ole ja toiminta on vahingollista asiakkaamme liiketoiminnalle, loukkaajaa kielletään sanktioiden uhalla käyttämästä suojattua tuotetta tai teknologiaa. Loukkaajalta voidaan myös vaatia vahingonkorvauksia, jotka perustuvat esimerkiksi yksinoikeutta loukkaavien tuotteiden myynnin volyymiin ja katteeseen.

… huomaat loukkaavasi toisten oikeuksia?

Jos huomaa loukkaavansa muiden oikeuksia, loukkaava toiminta kannattaa lopettaa välittömästi. Mitä paremmin on perillä markkinoilla olevista tuotteista ja teknologioista sekä siitä, kuinka oma teknologia sijoittuu kilpailevien teknologioiden joukkoon, sitä varmemmin välttää loukkaamasta muiden oikeuksia.

Jos saat itse varoituskirjeen, kannattaa ensin varmistaa sen aiheellisuus. Ammattilainen tarkistaa, onko loukkausväitteellä aitoja perusteita. Jos syytös on perusteltu, kannattaa mahdollisuuksien mukaan lopettaa loukkaava käyttö tai pyrkiä sovitteluun. Asiallisiin varoituskirjeisiin on aina hyvän tavan mukaista vastata.

Miten loukkauksiin voi varautua?

Jatkuva yksinoikeuksien valvonta tarkoittaa, että äärimmillään loukkauksia skannataan laajalla alueella ja niihin puututaan aggressiivisesti. Vaikka sellaiseen toimintaan ei olisi resursseja, kannattaa kuitenkin ennakoida ja suunnitella valvontastrategia ja -prosessi loukkauksien valvontaan esimerkiksi oman liiketoiminnan päämarkkina-alueilla – siitä huolimatta, ettei niitä pääsisikään toteuttamaan täydessä mitassa.

Perusteellinen markkinatuntemus ja ennalta kerätty tieto ovat olennaisia loukkauksiin varautumisessa. Mitä paremmin on tietoinen omista oikeuksistaan ja tuntee oman alansa markkinan, teknologiat ja brändit, sitä paremmin loukkauksilta voi välttyä.

Asiantuntijoiden avulla tehty Freedom to Operate- eli toiminnanvapausselvitys tutkii markkinaa ja teknologiatoimialaa ja auttaa siten siirtymään uudelle markkina-alueelle loukkaamatta muiden oikeuksia. Markkinatuntemus auttaa myös omiin IP-oikeuksiin liittyvässä tulevaisuuden suunnittelussa.

Epäiletkö oikeuksiesi loukkausta tai haluatko varautua niiden varalta?

OTA YHTEYTTÄ